Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tutkimusmatkani Kristian Blombergin runouteen jatkuu. Aloitin uusimmasta Kaikessa hiljaisuudessa -kokoelmasta, nyt on vuorossa seuraava eli Valokaaria vuodelta 2015. Tämä on kompaktimpi teos: Kaikessa hiljaisuudessa oli aikamoinen runsaudensarvi, tämä on tiiviimpi ja pienimuotoisempi. Jotenkin hyvin poesialainen teos, mitä toki voi Poesian perustajajäseneltä ja entiseltä kustannuspäälliköltä odottaa.
Tyylilajina on enimmäkseen aforistinen fragmentti, vaikka mukana on osiollinen vähän pidempääkin pohdiskelua. Avausosio ”aurinkoa vanhempi” tykittelee kuitenkin menemään lyhyitä kysymyksiä tai havaintoja, jotka muodostavat jollain tapaa kuitenkin pidempiäkin linjoja. Samasta asiasta voi olla useampi huomio.
Kulkiessaan puitten välissä luuli kulkevansa tyhjässä tilassa,
kunnes näkymätön tarttui ihoon.
Seuraavassa ”myrskylyhty”-osiossa sivuille aukeaa enemmän tyhjää tilaa. Lyhyitä sirpaleita on sivulla vain kaksi, ympärillä runsaasti tilaa ajatella mitä mieleen juolahtaa. Sitä seuraavassa ”kynnyksiä”-osiossa ajatukset ovat taas paperilla tiuhemmassa. Blomberg pudottelee täkyjä, joihin voi tarttua tai olla tarttumatta. Pidän tällaisista ajatuksenkatkelmista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista.
Kauneuden mahdollinen määritelmä: jokin, joka tuntuu oikealta,
liikahtaa, saa alkunsa, on jo liikkeessä, on aina ollutkin.
Osiossa ”suuntavaisto (he)” edelleen jokseenkin irtonaiset ajatelmat on ladottu tiiviiksi, proosamaiseksi pötköksi ikäänkuin vuorosanoja. Mutta kuka puhuu? Onko tämä monologi vai keskustelu? Paikoin näissä teksteissä on enemmän keskustelun tuntua, paikoin vähemmän. Lopuksi palataan vielä ”ihmeen tuntua” -osion myötä fragmentaarisemman ilmaisun pariin.
Hiljainen rasahdus voisi tapahtua myös minulle.
Jos nauttii näistä irtonaisista ajatuksista, Valokaaria on silkkaa riemua, siinä missä Tennilän tai Marjamäen vastaavalla tavalla sirpaleiset tekstit. Valokaaria palkittiin vuonna 2015 Nihil Interit -runopalkinnolla vuoden parhaana runoteoksena; harmillisesti palkintoperustelut löytyvät vain Tuli & Savu -lehdestä. Täytyy sitten kuvitella mielessään. Suosittelen; itse olen tämänkaltaisen runoilmaisun ystävä ja viihdyin oivallisesti Blombergin aivoitusten äärellä.
