Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ahvenanmaalainen Sally Salminen (1906-1976) kirjoitti Katrinan, kansainvälisesti yhden kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaisista romaaneista. Romaanin suuresta arvostuksesta kertoo jotakin se, että Salmiselle ehdotettiin Nobelin palkintoa jopa kolmena vuonna peräkkäin.
Siitäkin huolimatta tämä aikanaan huimaavan kuuluisa kirjailijatar on jäänyt enemmän tai vähemmän unohduksiin. Silloinkin kun Salminen muistetaan, hänestä puhutaan lähinnä menestyneen esikoisteoksensa yhteydessä, aivan kuin Salmisen kirjallinen ura olisi jäänyt yhden kirjan ihmeeksi. Tosiasiassa Salmisen ura kattoi 17 kirjaa – tosin ehkä se kertoo jotain, että suurinta osaa näistä ei ole koskaan käännetty suomeksi. Salmisen kohtalona oli jäädä marginaaliin: ahvenanmaalaiseksi, ruotsinkieliseksi ja naiseksi, jonka aihevalinnat eivät aina ihastuttaneet kirjallisuuskriitikoita.
Ulrika Gustafsson paneutuu Salmisen elämään ja kirjalliseen tuotantoon antaumuksella. Kirjaa voisi luonnehtia Salmisen kunnianpalautukseksi, sillä Gustafsson käy läpi niitä syitä minkä vuoksi Salminen on unohdettu ja ennen kaikkea miksi Salmiselle kuitenkin pitäisi antaa suurempi osa kirjallisuushistoriassa.
Kirjailijana Salmisessa oli mielenkiintoista ensinäkin se, että hän teki naisena työtä, joka perinteisen käsityksen mukaan kuului miehelle, ja oli yksi varhaisista työväenkirjailijoista ja omaelämäkerran kirjoittajista, Gustafsson huomioi. Salmisella oli suunnaton halu nousta yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi ja joksikin, jonka ääntä pidetään kuulemisen arvoisena. Salmisen luokkanousu on siten olennainen osa tarinaa, hänhän työskenteli New Yorkissa piikana silloin kun Katrinan käsikirjoitus voitti ruotsalaiskustantamon romaanikilpailun.
Salmisen tausta näkyy myös Katrinassa, josta on sanottu, että se ”antaa suuruuden ja rikkauden hohteen jokaiselle pienelle, merkityksettömälle elämälle, joka katoaa huomaamatta.” Katrinan tapauksessa Salmisen näkemystä pidettiin vielä tuoreena, mutta jatkossa ongelmaksi nousi ainakin Salmisen pyrkimys kirjoittaa realistista kirjallisuutta (kun muodissa oli modernismi) ja nostaa aiheeksi arkisia henkilöitä ja aiheita, joita ei pidetty relevantteina.
Gustafsson suomii erityisesti aikakauden suomalaisruotsalaisia kirjallisuuspiirejä, jotka olivat pienet ja henkisesti ahtaat. Salmisen kirjat kyseenalaistivat mm. sukupuolirakenteita, mikä ei teemana kiinnostanut mieskriitikoita, aiheen käsittely teki Salmisesta korkeintaan ”hyvän kansanelämän kuvaajan”. Sen sijaan Tanskassa (minne Salminen muutti 1940) ja Ranskassa Salmisen tuotantoa arvostettiin. Kirjallisuushistoriassa Salmista on kuitenkin käsitelty ennen kaikkea suomenuotsalaisena kirjailijana, joten olennaista ei ollut se mitä Salmisesta ajateltiin ulkomailla, vaan nimenomaan kotimaan ruotsinkielisissä piireissä.
Salmisen yksityiselämästä nousee kirjassa esille joitakin mielenkiintoisia yksityiskohtia. Saksan miehittäessä Tanskan Salminen miehensä kanssa auttoivat vastarintaliikettä ja suurella riskillä ottivat hoitoonsa pienen juutalaispojan Bentin. Salmiselle Bent oli hänen loppuelämänsä ajan kuin oma lapsi, mutta kuten käy ilmi, tälle tarinalle ei ollut luvassa onnellista loppua. Toinen mielenkiintoinen seikka liittyy Salmisen mielenterveydellisiin ongelmiin, jotka nähtävästi olivat kohtuullisen vakavia, sillä hän oli myös laitoshoidossa asian tiimoilta. Gustafsson valoittaa tätä oireena ajan luonteesta: toinen maailmansota ja sen aiheuttamat menetykset tarkoitti, että monet voivat todella huonosti ja mielisairaalat olivat täpötäysiä. Myös Salmisen lähipiirissä tapahtui lukuisia itsemurhia.
Tämä kaikki on oikein mielenkiintoista, mutta Gustafssonin tavassa kirjoittaa on jotain sellaista, että Salmisen henkilökohtaiset kokemukset jäävät kovin kaukaisiksi. Epäilemättä syynä on myös se, että yksityiskohdat ovat kerta kaikkiaan kadonneet ajan myötä, mutta yhtä kaikki, yksityishenkilönä Salminen jää kirjassa jollain tavalla etäiseksi. Siitäkin huolimatta, Valoisa kaupunkini on kuitenkin mielenkiintoinen kirja, jota voi ehdottomasti suositella kaikista Sally Salmisesta kiinnostuneille. Nähtävästi muutaman vuoden takainen Katrinan uudelleen julkaisu oli sen verran onnistunut veto, että suomeksi on tulossa muutakin Salmisen tuotantoa. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä minkälainen vastaanotto niillä tulee olemaan. Oliko Salminen sittenkin keskinkertaisuus, jolla kävi Katrinan kanssa onnenkantamoinen vai todellakin aikaansa edellä, kuten Gustafsson vakuuttaa?