Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Miltei vapisen, jotta pääsen hienotunteisen sanasen sanomaan tästä hienonhienosta, tunnetäyteisestä kirjasta. Totta vielä, tapahtunutta! Ja yhä kirjailijan päässä tapahtuvaa.
Hannu Mäkelä: Valo. Tunnuksellista omaelämäkertaa venäläisen parikymmentä vuotta nuoremman vaimon kanssa, joka kuoli yllättäen. Sveta. – Sveta umerla. Vsjo, soittaa kovasydäminen anoppi kolmentuhannen kilometrin takaa Sotshista. Ilmoitus. Eikä muuta. Siinä yhdeksän hyvää vuotta yhdessäoloa.
No fyysisesti kaikkea muuta kuin yhdessäoloa: toinen Venäjällä Pietarissa, toinen Nummi-Pusulan Sitarlassa ja ties missä. Henkisesti koko ajan läsnä, voi sanoa että pitkälti ruudun läpi sekin: tihein tekstiviestein, pitkin sähköpostein, skype-keskusteluin.
Päivittäiset puhelut ja juhlapyhät sekä lomamatkat Eurooppaan ja Lappiin ja tietysti lukuisat vierailut Venäjälle muodostivat henkilökohtaisen intiimin kontaktin. Ehkäpä moiset tapaamiskontaktit sopivat loppujen lopuksi parhaiten ylläpitämään arjenkin yhteyden yli sadan kirjan kirjailijalle, akateemikolle, miehelle, joka punoo vaimon kuoleman jälkeen yhteenvetoa menneestä:
”Mietin, että nyt olen ollut kaikkea: ensin nuori poikamies, sitten aviomies, sitten eronnut, sitten aviomies, sitten taas eronnut, jälleen aviomies kolmekin kertaa ja viimein leskimies. Kaikki on nähty ja koettu. Vai onko?”
Toivo jää. Elämä jatkuu kaikkine kipuineen.
”Hän piti huolta kunnostaan, ulkoili, ui, pyöräili, ei polttanut, ei juonut, hoiti kaikin tavoin itsensä ja mahtui samoihin farkkuihin. Tuolla ne ovat yhä makuuhuoneen tuolilla ja odottavat saavansa käyttöä.”
Vaikuttava kirja; kaikesta huolimatta valoa on, vaikka miten se oma Sveta, Svetalana, Svetulja, Svetulenka, Svetka, Svetulissima sähköpostissa kirjoittikaan syksyllä harmaasta Pietarista: ”Sellainen tavanomainen taivas ikkunan takana, ja valo on vain ajatus valosta.”
Mieleni minun tekevi lausua seisomaan nousten: Kypsyneen miehen kypsynyt rakkaustarina. Miehen joka teki vaikutuksen vuosi sitten syksyllä Joensuun kirjallisuustapahtumassa vajaa kolme viikkoa jälkeen rakkaan vaimon menettämisen. Rohkaisevaa.
Meiltä lukijoilta Hannu ei karkaa, vaan jatkaa tarinaansa omassa blogissaan Mutinoita – Vanha mies mutisee.