Kari Enqvist: Valo ja varjo

Valo ja varjo

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

WSOY on julkaissut uusina pokkaripainoksina Kari Enqvistin kirjoja, joten tartuin oitis tilaisuuteen paikata aukot. Ensimmäisenä vuoron sai Valo ja varjo, alunperin vuonna 2000 ilmestynyt kevyt esseekokoelma.

Kirjan aiheet pyörivät tieteen, taiteen ja teologian ympärillä. Enqvist harhailee esseissään ajatuksen poluilla miellyttävän vapaasti – ei liikaa, mutta kuitenkin turhaan kahlitsematta tekstiä tiukkaan aiheeseen. Lukija saa nauttia ajatuksenjuoksun tuloksista.

140 sivun mittainen kokoelma on miellyttävä kirjallinen välipala, jonka parissa ei pitkään viivy. Oikein viihdyttävä se on: on hauskaa lukea amerikkalaisuuden olemuksesta tai syistä, miksi tieteellisiin konferensseihin kannattaa osallistua, mutta Enqvist antaa myös ajatuksille aihetta.

Valo ja varjo on mainio lähtökohta Enqvistin kirjalliseen tuotantoon tutustumiseen.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...