Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Kalat tulevat aina ensimmäiseksi. Ihminen on pelkkä sitkeähenkinen vieras meren tuntumassa” Näin alkaa Valkoinen meri, Barrøy-sarjan toinen osa. Sarja kertoo Barrøyn saarella asuvasta perheestä ja päähenkilö Ingridin kasvusta. Ensimmäinen osa Näkymättömät (2022) sijoittuu 1900-luvun alkuun, jossa Ingrid kasvaa kolmen vuoden ikäisestä nuoreksi neidoksi. Sarjan kolmas osa Rigelin silmät ilmestyy keväällä 2024.
Valkoinen meri kuvaa toisen maailmansodan aikaa syrjäisellä Barrøyllä ja pääsaarella. Ingrid on aikuinen ja palkkatyössä turskan käsittelylaitoksessa pääsaarella. Työ on raskasta, työpäivät kymmenen tunnin mittaisia. Viikon työputken jälkeen ei saa unta, kun on niin väsynyt. Eräänä aamuna Ingrid päättää, että nyt riittää palkkatyö, hän palaa takaisin pienelle kotisaarelleen.
Lopputilin saatuaan hän käy kaupassa, hyppää veneeseen, soutaa Barrøylle ja alkaa ankarissa luonnonoloissa valmistautua talven tuloon. Yksin koko saarella, sillä kaikki aikaisemmin saarella asuneet sukulaiset ovat muuttaneet toisaalle tai ovat kuolleet.
Jacobsen kuvaa Barrøyn luontoa hienosti, vähäeleisesti ja kuitenkin niin tarkasti, että tuntuu kuin olisin itse mukana. ”Helmikuussa meri on turkoosinsininen ja saaret valkoisia kuin tunturit.” Luonto on upea, mutta myös ankara. Eläminen vaatii jatkuvaa työntekoa: kalastamista, verkkojen paikkaamista, villan kehräämistä, untuvan keräämistä, leipomista, etsimistä, etsimistä…
Saarella asuminen on ainaista etsimistä. Ingrid oli etsinyt syntymästään lähtien marjoja, munia, untuvia, kaloja, simpukoita, kiviä verkonpainoksi, liuskekiviä, lampaita, kukkia, ajopuuta, risuja…
Riippumatta siitä, miten saarelaisten ajatukset tai kädet askartelevat, hänen silmänsä tähyilevät lakkaamatta, ne luovat yli saarten ja meren levottomia katseita, jotka iskevät kiinni pienimpiinkin muutoksiin.
Barrøy on ”hiljaisuuden valtakunta”. Kun Ingrid on yksin, hänen on myös joskus puhuttava ääneen ”niin kuin saarella asujan on pakko tehdä aika ajoin, jotta ei vallan luhistuisi…”
Norja elää Saksan miehityksen alla, sotaa käydään koko ajan. Ingrid ajattelee, että sota ei häntä liikuta. Hän tuntee olevansa turvassa, vaikka yksin omalla saarellaan onkin. Mutta kyllä sota Ingridiinkin vaikuttaa. Kun hän tarinan edetessä joutuu sairaalaan, lääkäri pohtii
Ingrid pikemminkin kärsi sodan aiheuttamista traumoista, kuten moni muukin esimerkiksi Finnmarkista evakuoidut, joiden kotiseutua saksalaiset polttivat ja tuhosivat maan tasalle… kunpa olisi olemassa diagnoosi nimeltä sota….”
Ingrid alkaa löytää merentuomia merkillisiä vaatenyttyjä. Rikkinäisiä, ruskeita vaatteita, joista pursui lastuvillaa. Vaatteita, jotka olivat todennäköisesti kuuluneet ihmisille, joilla oli ”aivan toisenlaiset tottumukset ja toisenlainen elämä”. Ensin löytyy vaatteita, sitten silpoutuneita ruumiinosia ja palaneita ruumiita. Pommitetusta laivasta mereen huuhtoutuneita saksalaisia tai venäläisiä sotavankejako he ovat? Tallin ylisiltä löytyy kaksi miestä, heistä toinen kuollut ja toinen heiveröisesti elossa. Ingrid alkaa hoitaa miestä ja saa tämän virkoamaan. Heillä ei ole yhteistä kieltä, joten miehen taustoja on vaikea selvittää.
Ingrid soutaa pääsaarelle ja tekee valvontaupseereille ilmoituksen löytyneestä ruumiista. Elossa olevasta miehestä Ingrid ei hiiskahda sanaakaan, hän haluaa säilyttää miehen itsellään. Vangin suojelemisen Ingrid tietää olevan vaarallista, siihen hän on kuitenkin valmis vaikka henkensä uhalla. Hän jaksaa hoitaa miehen märkiviä palohaavoja ja ruhjeita, vähitellen miehen kunto kohenee. Heidän välilleen kehittyy lämmin suhde – ilman sanoja, yhteistä kieltä kun ei ole. Ingridin nukkuessa mies sitten lähtee saaresta ja jättää lapun, jossa on sama kyrillisin kirjaimin kirjoitettu lause yhdeksän kertaa. Tarinan loppupuolella vanha venäjäntaitoinen Jadviga sanoo lauseen tarkoittavan: minä rakastan sinua.
Romaanin toisessa osassa sota loppuu. Elämä alkaa palata niin pääsaarelle kuin Barrøylle, jonne muuttaa takaisin sieltä poislähteneitä. Väkeä on paljon, henkilöluettelo olisi ehkä auttanut lukijaa. Vaikka väkeä on paljon, kaikki mahtuvat asumaan. Näin Ingrid järjestelee: ”Hanna ja sylilapsi saavat Eteläkamarin, Selma isoisän peräkamarin, tämän pojat ja Lars (Ingridin serkku) nukkukoot ruotsinaitassa ja Suzanne päätyy Fredrikin luokse Ingridin entiseen lapsuudenhuoneeseen…”
Valkoinen meri sisältää monia teemoja: Ingridin pärjääminen yksin syrjäisellä autiolla saarella, rakkaus saareen, sairaalakokemus, ilman yhteistä kieltä kehittynyt rakkaussuhde sodassa loukkaantuneeseen sotavankiin; Barrøy-saaren kaunis, hiljainen ja ankara luonto; ihmisen ja luonnon yhteisyys; luonnon kunnioittaminen, muokattu niitty ei näytä vain ”vastakynnetyiltä mailta, vaan silkalta rakkaudentyöltä”; sota, sen vaikutukset, evakot; naisen asema…
Suuret kiitokset suomentaja Pirkko Talvio-Jaatiselle! Hän on saanut suomenkieliseen romaniin juuri sitä vähäeleistä, koskettavaa ja läsnäolevaa sävyä, jolla arvelen Jacobsenin itse tämän vaikuttavan tarinan kertoneen. Valkoinen meri -romaanin voi mielestäni lukea myös sarjasta erillisenä.
Lämpimästi suosittelen!