Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Heti kirjansa ensimmäisellä sivulla Anssi Ylirönni tekee osuvan huomion: ottaen huomioon miten paljon työttömyydestä puhutaan, on kummallista miten vähän kirjallisuutta asialle on omistettu, puhutaanpa sitten kaunokirjallisuudesta tai tietokirjallisuudesta. Asiasta puhuvat julkisuudessa enimmäkseen poliitikot ja taloustieteilijät, joille ilmiö näyttäytyy lähinnä taloudellisena ja tilastollisena ilmiönä, mutta onhan työttömyys paljon muutakin. Se on myös ilmiö, ”jolla on lukuisia sosiaalisia, psykologisia, yhteiskunnallisia ja historiallisia ulottuvuuksia”, kuten Ylirönni asian muotoilee. Suhteellisen pienestä sivumäärästä huolimatta Valintamme ei kohdistunut sinuun onkin sekä tervetullut keskustelunavaus että poikkeuksellisen kattava ja onnistunut kokonaiskatsaus aiheeseen.
Ylirönni tarkastelee lukuisten lähteiden valossa sekä suomalaisen työttömyyden historiaa että sitä, minkälaiselta ideologiselta pohjalta työttömyyttä on ilmiönä tulkittu ja myöskin yritetty ratkaista. Sen lisäksi Ylirönni tarkastelee nykyajan työelämän vaatimuksia sekä rekrytoinnin valintaperusteita. Huomiotta eivät myöskään jää työttömyyden psykologiset vaikutukset.
Aivan ensimmäisenä Ylirönni nostaa esiin kuitenkin tärkeän huomion liittyen työttömyydestä tilastoimiseen ja eri maiden tilastojen vertailuun. Ei ole nimittäin aivan yksinkertaista määritellä, kuka itse asiassa on työtön ja kuka ei. Yksi ongelma on, että niin sanottu laaja työttömyys ja piilotyöttömyys jäävät yleensä vähälle huomiolle. Laaja työttömyys viittaa niin sanottuihin tempputyöllistettyihin eli eri työvoimapalveluissa oleviin henkilöihin, joita ei kuitenkaan tyypillisesti lasketa tilastoissa työttömiksi.
Tilastokeskus esimerkiksi laskee työttömiksi vain aktiivisesti työtä etsivät ja työmarkkinoiden käytettävissä olevat työttömät, kuitenkin vain yksi työtunti viikossa riittää siihen, että ihminen katsotaan työllistyneeksi. Työ- ja elinkeinoministeriö on hieman tiukempi määrityksessään: alle neljä viikkontuntia tekevät lasketaan työttömiksi. Vertailun vuoksi Saksan liittovaltion työvoimaviraston tilastoissa tämä raja on 15 tuntia.
Saksan esimerkki on muutenkin mielenkiintoinen, sillä maan työvoimapolitiikkaa pidetään Suomessa usein esimerkillisen onnistuneena. Kuitenkin Saksassakin matalien työttömyyslukujen taustalla on oma todellisuutensa. Käytännössä työttömiä aktivoidaan työskentelemään kunnille ja järjestöille niin sanotuissa ”minitöissä” tai ”euronduuneissa”, joissa tuntipalkka on nimensä mukaisesti yhden euron. Näin pienellä palkalla ei käytännössä elä, jonka vuoksi näin työllistetyt saavat täydennykseksi työttömyystukea. Maksetusta työttömyystuesta huolimatta näitä ihmisiä ei kuitenkaan lasketa mukaan työttömyystilastoihin. Työttömyystilastot näyttävät Saksassa siten hyvältä, mutta toisaalta työssäkäyvien köyhien määrä on kasvanut samaa tahtia työttömyysasteen laskemisen kanssa.
Onkin tärkeää ymmärtää, miksi eri maiden tilastoja on käytännössä hyvin vaikea verrata toisiinsa ja että toisaalta työttömyysluvut itsessään eivät kerro työpaikkojen laadusta tai tehdyistä työtunneista, saati työllistettyjen toimeentulosta. Epätyypilliset pätkätyöt ja erilaisten ilmaistöiden teettäminen vääristävät tilastoja huomattavasti.
Ylirönni ottaa esiin myös syvemmät ideologiset ja asenteelliset ajatusmallit, jotka vaikeuttavat asiallista työttömyydestä keskustelemista. Työttömät niputetaan helposti kaikki samaan ryhmään ja oletetaan, että työttömiä yhdistävät myös muut (henkiset) ominaisuudet pelkän työttömyyden lisäksi. Tämä olettamus johtaa helposti toimenpiteisiin, jotka kohdistetaan kaikkiin työttömiin riippumatta työttömien yksilöllisistä eroista. Mistä tällainen yksisilmäisyys asian suhteen oikein johtuu?
Ylirönni löytää asialle kaksi pääasiallista syytä, joista ensimmäinen liittyy siihen miten identiteetti rakennetaan modernissa yhteiskunnassa. Toisin kuin ennen vanhaan, ihmiset eivät enää rakenna identiteettiään säätyyn tai suvun jäsenyyteen pohjautuen. Sen sijaan yhteiskunnan jäsenyys ja täysi kansalaisuus lunastetaan työn kautta ja myös ihmisen vapaa-aika käsitetään ensisijaisesti kuluttamisen kautta. Työtön ihminen tavallaan siis tipahtaa yhteiskunnasta pois. Eikä siinä kaikki, koska työtä pidetään moraalisena arvona, voidaan työttömyys helposti tulkita jopa moraalin vastaiseksi, yhteiskuntaa hajoittavaksi kapinoinnin muodoksi. Täten työttömyystoimenpiteet saavat helposti moraalisia ulottuvuuksia, joissa työtöntä rangaistaan siitä, että hän on ”päättänyt” olla työtön.
Toinen syypää asenteelle on uusklassinen taloustiede itsessään, joka lähtee oletuksesta, että talouden makrotason ilmiöt voidaan palauttaa yksilöiden valintoihin. Näin ymmärrettynä työttömyys johtuu pohjimmiltaan liian korkeista palkkavaatimuksista tai siitä, että työtön mieluummin valitsee työn sijasta vapaa-ajan. Taloustieteilijät uskovat myös yleisesti, että työttömyys- ja sosiaaliturvalla on passivoivia vaikutuksia. Tämä ajatus pohjautuu ihmiskuvaan, jossa ajatellaan, että ihminen on pohjimmiltaan rationaalinen homo economicus, joka pyrkii itsekkäästi maksimoimaan oman hyvinvointinsa ja taloudellisen etunsa.
Ylirönni kuitenkin huomauttaa, että tämän maailmankuvan kanssa on syvässä ristiriidassa se huomio, että tukien alikäyttö on itse asiassa huomattavasti yleisempää kuin niiden väärinkäyttö. Myös etuuksia avokätisesti jakavat valtiot kuten Ruotsi, Norja, Itävalta ja Sveitsi ovat pärjänneet työttömyyden hoitamisessa paljon paremmin kuin valtiot, jotka eivät näin tee. Summa summarum, aktivointi- ja syyllistämispolitiikka ei voi olla kovinkaan tehokasta, sillä työllisyys ei lisäänny sillä, että yhtä paikkaa hakee sadan ihmisen sijasta viisisataa.
Kirjan ehdoton voima on siinä miten hyvin Ylirönni perkaa erilaisia ajatusrakennelmia ja uskomuksia sekä työhön että työttömyyteen liittyen, ja miten nämä ovat kehittyneet vuosisatojen mittaan. Mielenkiintoista on, miten historiallisesti ihanteena on pidetty pikemminkin työn vähentämistä ja vielä 1900-luvun alussa yleisesti arveltiinkin, että tuottavuuden parantuessa työviikko ennen pitkää supistuisi. Tuottavuus kylläkin todella parani, kuten arveltiin, mutta työviikon lyhenemisestä ollaan aina vain kauempana. Työstä on tullut itsetarkoitus ja loputtomasta talouskasvusta päämäärä; emme enää tee työtä siksi, että sitä olisi vähemmän, vaan jotta sitä olisi enemmän! Silti Ylirönnin kirjan pohjimmainen viesti ei ole työttömyyden tai työn tärkeyden vähätteleminen. Päinvastoin. Lähes kaikki haluavat tehdä töitä ja kuulua yhteiskuntaan. Työ todellakin on tärkeä osa ihmisen identiteettiä. Juuri sen vuoksi on tärkeää kohdata työttömät realistiselta ja humaanilta pohjalta, vailla syyllistämistä ja olojen kurjistamista. Epävarmassa maailmassa työtön voi lopulta olla kuka tahansa.
Valintamme ei kohdistunut sinuun on tärkeä kirja, joka antaa paljon uusia näkökulmia työttömyyden tarkasteluun ja myöskin lukuisia lähdeviittauksia heille, jotka haluavat jatkaa pidemmälle aiheen parissa. Kirja on myös ilahduttavan sujuvasti kirjoitettu. Aihe saattaa kuulostaa kuivahkolta, mutta myös Ylirönnin henkilökohtaista näkökulmaa ja kokemuksia työttömyydestä tarjoavan kirjan lukeekin yllättäen ahmien. Erinomainen teos siis, jota suosittelen vahvasti!