Välimatka on kirja äidistä ja tyttärestä, jotka eivät aina ymmärrä toisiaan oikein. Eivät siltikään, vaikka tytär ei ole päässyt elämässään kauemmas kuin 20 kilometrin päähän kotitalosta. Äidin 60-vuotislahjaksi siskokset ovat ostaneet unelmien matkan Teneriffalle, mutta äiti keksii kyllä asioita, joiden takia hän ei voisi matkustaa. Toinen siskoista vetoaa lapsiin, mieheensä ja muihin velvoitteisiin. Kiltti – aina tottelevainen, mutta ehkä sisäisesti joskus kapinoiva – tyttäristä lähtee äidin seuraksi. Mitä siitä, jos työpaikka ei anna lomaa. Äidin matkahan on tärkeämpi.
Lakeuden aava ja sini vaihtuvat Välimeren aavaan ja sineen, mutta äiti pysyy samanlaisena. Matka sujuu silti yllättävän luontevasti. Tytär muistelee usein isän kertomuksia ja kirjoituksia matkoistaan ympäri maailman, etelässä se kaikki tuntuu jotenkin luontevalta. Matkan aikana tulee ainakin osittain selville muutama perhesalaisuus. Tai ehkä ei salaisuus, ennemminkin kertomatta jääneitä asioita. Asioita joita on pidetty liian vaikeina käsitellä ja joista äiti on kirjoittanut pieneen siniseen kirjaansa.
Kerronta on lähes kokonaan Pohjanmaan murretta, Taina Latvalahan on itse syntyisin Lapualta. Kirjassa tämä toimii hyvin ja luontevasti. Samoin äidin kirjoittamasta päiväkirjasta poimitut tekstiotteet ovat koskettavia ja sydänverellä kirjoitettuja. Äidin ja tyttären suhde taas tuntuu kovin tutunoloiselta: tytär häpeää välillä äitinsä tapoja ja hömpötystä sekä hienoista takertumista häneen, äiti puolestaan ei ole hyvillään tyttären omista menoista ja haaveiluista.
Kun loma loppuu ja naiset palaavat takaisin, heidän suhteensa on ehkä jatkossa toisenlainen. Sitä lukija voi vain kuvitella, mutta jotakin on aavistettavissa. Suosittelen Välimatkaa sukupolvi- ja perheromaaneista pitäville, jotka eivät vierasta murretta tai sukupolvien välisiä pieniä kahnauksiakaan.
Marko Gustafsson haastattelee Taina Latvalaa Prosak-proosaklubilla.