P. D. James: Valepotilas

Valepotilas

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Nightingale House on sairaanhoitajakoulu, jossa noudatetaan vielä hyväksi koettuja perinteitä. Talo itsessään on osittain synkkä ja menneisyydestä löytyy ikäviä asioita. Ilmapiiri on kuitenkin järkevä, kuten pitääkin, toimiihan koulu John Carpendarin opetussairaalan yhteydessä. Rauha ja varsinkin opetus häiriintyvät pahasti, kun eräs hoitajaoppilas näyttelee potilasta ja joutuu murhatuksi julmalla tavalla. Kohta toinenkin oppilas menettää henkensä epäilyttävissä olosuhteissa. Vaikka asioita yritetäänkin selitellä parhain päin, on paikalle kutsuttava lopuksi Scotland Yardista Adam Dalgliesh.

Dalgliesh joutuu kollegansa kanssa sotkeutumaan perusteellisesti tämän oudon työ- ja opiskeluyhteisön henkilöiden välisiin suhteisiin. Koska alueella toimii myös sairaala, tutkittavana ovat toki myös tuolloin paikalla olleet lääkärit. Näin tiiviissä yhteisössä on lähes mahdoton kätkeä toisilta mitään; ei omia menemisiään ja tulemisiaan, ei lähempiä suhteita eikä välttämättä edes menneisyyttä. Dalgliesh tekee omia huomioitaan tavatessaan kaikki asianosaiset ja saa selville varsin hämmentäviä asioita lähes jokaisesta. Kukaan ei oikeastaan ole sellainen, miltä ensisilmäyksellä mahdollisesti vaikuttaa.

Kun tutkimukset etenevät, molemmat poliisit tulevat ilmeisesti sohaisseeksi hieman väärään paikkaan ja tuloksena on vielä kolmannen ihmishengen menetys. Oliko hän syyllinen? Sen kertoo Dalgliesh itse jouduttuaan ensin pahoinpidellyksi… ja vielä aivan lopuksikin on tarjolla yllätys.

Tämä jännäri ilmestyi alunperin jo 1971 ja ajankuva on erinomainen – läsnä on vielä selkeästi monia vanhoja tapoja ja niistä kerrotaan seikkaperäisesti. Juoni toki vaatii tätä, sillä lopulta murhien syyt vievät vielä kauemmas menneisyyteen ja erääseen sotarikosoikeudenkäyntiin Saksassa.

Valepotilas on P. D. Jamesilta erittäin hieno kuvaus sekä poikkeuksellisesta ympäristöstä että moraalikoodeista. Myös yllättävien juonien sekä muiden mielestä asiaankuulumattomia ajatuksia esittävän Adam Dalglieshin ystäville. Suosittelen kaikille Jamesin sekä englantilaisten rikostarinoiden ystäville!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...