Thomas Enger: Valekuollut

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Toimittaja Henning Juulin ensimmäinen työpäivä lähes kaksi vuotta kestäneen sairasloman jälkeen ei voisi paljoa rankemmin alkaa: heti ensimmäisenä juttunaan hän joutuu raportoimaan Oslossa sattunutta poikkeuksellista surmatyötä, jossa uhriksi joutunut nuori nainen on tapettu raa’asti kivittämällä. Uhrin pakistanilaistaustaista poikaystävää epäillään murhaajaksi, ja kun pian tapahtuu toinenkin murha, jonka silminnäkijäksi Henning sattuu joutumaan, on jännittävän dekkarin alkuasetelmat luotu.

Henning alkaa kuitenkin pian epäillä, että todistusaineisto poikaystävää kohtaan on liiankin vedenpitävää. Ensimmäinen uhri opiskeli elokuva-alaa, ja kun Henning saa käsiinsä käsikirjoituksen uhrin tekeillä olleeseen lyhytelokuvaan, alkaa todella tapahtua. Onko murhaaja ollut riittävän nokkela peitellessään jälkiään?

Thomas Engerin esikoisteos Valekuollut avaa komeasti uuden norjalaisen dekkarisarjan, johon on näillä näkymin tulossa jatkoa heti ensi vuonna. Kaikki sarjan dekkarit ovat itsenäisiä tarinoita, joiden taustalla Henning Juul pyrkii selvittelemään, mitä oikeasti tapahtui tulipalossa, jossa hänen pieni poikansa kuoli ja jossa hän itse vammautui pahasti niin fyysisesti kuin henkisestikin. Henning Juul on mielenkiintoinen dekkarisankari heikkouksineen ja traumoineen.

Aika näyttää, onko Thomas Engeristä tulossa uusi pohjoismaisen dekkarin huippunimi useiden muiden mielenkiintoisten modernien kirjoittajien joukkoon. Alku on joka tapauksessa lupaava. Kannattaa tutustua!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...