Valamon ystäviä on tässä kirjassa kaksitoista. Metropoliitta Panteleimon on esitellyt heidät meille tässä kauniissa pikkukirjassa. Pääosin heidät on kerrottu kirjeenvaihdon myötä. Silloin aikoinaan, kun osattiin vielä kirjeitä kirjoitella.
Muutamalla sanalla esittelen heidät:
Isä Lauri – Jyväskylän ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra. Hänen kirjeitään on julkaistu muuallakin kuin tässä kirjassa.
Karjalansiirtolainen Pekka Ahosuo – jonka äiti oli rukoillessaan luvannut luostarille.
Äiti Antonia – nunna Lintulasta, aina hymy huulilla.
Jelena Akseljevna – vallankumouksen jälkeen Suomeen kotiutunut. Ystävystyi Isä Johanneksen kanssa, josta kerrottiin näin: ”Hän kyseli uuden ystävänsä elämänvaiheista, ei uteliaisuuttaan, vaan antaakseen toiselle mahdollisuuden avautua ja kertoa luottamuksella mieleen ja muistiin kertyneet tapahtumat ja muistikuvat.”
Matj Jelena – oli naimisissa Neuvostoliitossa, kunnes Stalinin vainot veivät miehen. Sodan aikana päätyi Suomeen ja Valamoon ja sittemmin nunnaksi Valamoon.
Nunna Melania – oli alunperin ruoanlaittaja Valamossa. Siirtyi sitten evakkona munkkien mukana Uuteen Valamoon, jossa eli nunnana aina kuolemaansa asti.
Terho Reijonen – taiteilija, joka on yksi niistä, joita Valamo kiehtoi ja vaikka hän teki leipätyönsä Arabialla, niin muuten hän ”taiteili” Valamolle.
Irinja Nikkanen – ei suotta ole kirkon rakentajan maineessa, sillä hänen ansiotaan on Valamon ystävät, yhdistys jonka avulla kerättiin varoja.
Jussi Saloranta – kuvittaja, taas taiteilija, joka antoi Valamolle taidealan asiantuntija-apua.
Miitsu – perinnerakentaja, talkoolainen, jolle rakasta olivat puutyöt. Muiden muassa monet puuristit ovat hänen tekemiään.
Kalervo Rantalainen – luterilainen rovasti, jolle ortodoksisuus oli lähellä sydäntä.
Jaakko Paalasmaa – talousmies, jolle Valamosta tuli niin tärkeä paikka, että hänellä oli jopa 86-paikkainen laiva, jonka nimeksi tuli Sergei ja joka on edelleen olemassa.
Lämminhenkinen kirja!