Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Édouard Louisin Ei enää Eddy oli riipivä kuvaus patriarkaatista ja toksisesta maskuliinisuudesta. Väkivallan historia on yksityisempi, mutta avaa silti laajempia näkökulmia yhteiskuntaan. Autofiktiivinen kirja kuvaa jouluaattona 2012 sattuneen tapahtumaketjun, joka johti Louisin raiskaukseen ja murhayritykseen.
Tarinaa kerrotaan jälkeenpäin. Kerrontaan on rakennettu tasoja: kirja kerrotaan siten, että Louis on oven takana kuuntelemassa salaa, kuinka hänen siskonsa Clara kertoo tapahtuneesta miehelleen. Louis kommentoi väliin omiaan ja kertoo tapahtumia myös omasta näkökulmastaan. Rakenne on aika mutkikas, mutta kenties tarpeen etäännyttämään tapahtumista.
Édouard on jouluaattona kiiruhtamassa kotiinsa, kun tuntematon mies, Reda, lyöttäytyy hänen seuraansa ja puhuu itsensä Édouardin asuntoon. Miehet harrastavat seksiä, kunnes tapahtumat saavat epämiellyttäviä käänteitä, joiden seurauksena Reda raiskaa Édouardin ja uhkaa tappaa tämän. Kuten lukija tietää, Édouard selviää tilanteesta vahingoittuneena, mutta hengissä. Ystävien kehotuksesta hän tekee tapauksesta rikosilmoituksen ja joutuu poliisibyrokratian hampaisiin.
Kirja mahduttaa pieneen mittaansa kaikenlaista. Se on kuvaus siitä, miten uhri ikään kuin menettää oikeutensa omaan tarinaansa. Tapahtumista pitää kertoa uudestaan ja uudestaan, poliiseille ja lääkäreille, toistaa moneen kertaan. Poliisit tuovat tapahtuneeseen omia näkemyksiään, Édouard esimerkiksi vastustaa poliisin rasistista tapaa luokitella algerialaistaustainen tekijä yleiseksi pahaatekeväksi arabiksi; toisaalta tapaus tuo Édouardista itsestäänkin esiin rasistisia näkemyksiä.
Toisaalta kirja taustoittaa sekä hyökkääjä Redan näkökulmaa, kertoo tämän maahanmuuttajaisän vaiheista ja toisaalta kuvaa Édouardin nuoruutta Pohjois-Ranskan köyhissä oloissa – miehet eivät lopulta ole niin erilaisia keskenään. Kirja avaa väkivaltaa luovia ja ylläpitäviä rakenteita yhteiskunnassa. Myös se, miten tapahtuneeseen vaikuttaa, kun siitä joutuu kertomaan uudestaan ja uudestaan.
Väkivallan historia on sivumääräänsä nähden raskasta luettavaa. Itse raiskauksessa ja murhayrityksessä ei viivytä pitkään, tapahtumaa pohjustetaan pitkään ja sen jälkeen puidaan. Itse väkivallanteko on nopeasti ohi. Tämäkin kirja on, kuten Ei enää Eddy, mainio lisä keskusteluun – miesten raiskauksia näkee kirjallisuudessa perin harvoin.
