Tarja Heiskanen, Katja Liuksiala ja Mirja Vallisaari: Väkevät sielut : tarinoita Lapinlahden sairaalasta

Väkevät sielut

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Väkevät sielut on mielenkiintoinen kirja Lapinlahden sairaalasta eri ihmisten näkökulmasta. Jos on kiinnostunut mielisairaaloista, kirja on aivan oiva opus. Niin ja vaikka ei olisikaan kiinnostunut, niin silti se on suositeltava lukuelämys, sillä se ei ole millään tavoin raskas, pikemmin hyvässä hengessä kirjoitettu aina tähän päivään asti, kun kerrotaan mitä Pro Lapinlahti on saanut aikaseksi.

Aluksi kerrotaan siitä, kuinka sairaala sai alkunsa. Lääketieteen professori Carl Daniel von Haartman ja Intendentinkonttorin johtaja, arkkitehti Carl Ludvig Engel etsivät paikkaa uudelle mielisairaalalle vuonna 1835. Niin rakennettiin Lapinlahden sairaala.

Tarja Heiskanen, Mirja Vallisaari ja Katja Liuksiala ovat haastatelleet lukuisia ihmisiä, jotka ovat asuneet, työskennelleet, olleet potilaina tai muutoin olleet Lapinlahteen jonkinlaiseen yhteydessä. Menneiden aikojen ihmisistä on koottu historiatietojen puitteissa tarinat.

Kaikki tarinat ovat kiintoisia aina lääkäreistä hoitomenetelmiin. Ehkä eniten mieleen jäi se, kun Jean Sibeliuksen veli Christian Sibelius toimi sairaalan ylilääkärinä 1904–1922. Sinä aikana Jean Sibelius oli sairaalassa kansalaissotaa paossa talvella 1918. Heidän siskonsa Linda Sibelius oli sairaalassa potilaana 1906.

Kivoja juttuja ovat nekin, kun on haastateltu ihmisiä, jotka ovat viettäneet lapsuutensa Lapinlahden sairaalassa, kun heidän vanhempansa ovat siellä työskennelleet ja kuinka lapsille se oli ihan normaalia elämää, asua mielisairaalan alueella, joka oli aivan oma yhteisönsä.

Kun tulin Lapinlahteen, sanoin hoitajalle, että tämä talo hajoaa, se ei kestä miun ahdistustani. Hän vastasi, että tämä talo on kestänyt toistasataa vuotta ihmisten tuskaa. Se on tottunut kestämään.”

katkelma entisen potilaan kirjoituksesta 1987

Eräs potilas muisteli, kuinka olivat tehneet ekskursion Aleksis Kiven potilashuoneeseen 10.10. ja hoitaja oli todennut, että heidän potilaistaan on enemmän patsaita kuin lääkäreistä.

Kaikkien tarinoiden lisäksi on jokunen kuvakin! Lopussa on runsas sanasto mielenterveyden alalta

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...