Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tomi Kontion neljäs runokokoelma alkaa perhospinnin löytymisellä päättyen ilmaan heitettyyn kiveen. Runoissa on paljon vakavia, raadollisiakin aiheita, mutta kieli on helposti lähestyttävää ja puhuttelevaa. Kontion runot ovat täynnä tarkkoja ja rehellisiä kuvauksia. Välillä koruttomia, mutta silti lämminhenkisiä.
Luopuminen, ero, rakkaus, lapsuus ja ympäristö ovat runojen johtavia teemoja. Kuinka kaikki ei olekaan enää niin, miltä se vielä vähän aikaa sitten näytti. Ympäristö ihmisineen on runojen minälle tärkeä ja se näyttäytyy monessa eri valossa. Riipaisevassa Kontulankaaressa kaikki tapahtuu sisällä asunnossa, mutta lopulta koko asuinlähiö kuvataan viikatteen teränä.
Vaaksan päässä taivaasta on runokokoelma, jonka tekstit jäävät mieleen. Kontulankaari ja muutama sitä seuraava runo tuntuvat todella avoimilta, lukija pääsee seuraamaan elämää aivan lähietäisyydeltä. Vaikka tapahtuisi mitä, niin Kontion taitava sanojenkäyttö ja empaattisuus tuovat taustalle suuren elämänilon.
Oikeastaan minä näen kaiken tässä maisemassa rakkauksina.
Runoja voi ajatella myös yhteisenä tarinana, kun jokin vaihe päättyy ja menneisyyteen haparoiden joutuu suuren tuntemattoman eteen. Päätösruno Ruuhi sopiikin erinomaisesti tämän miellyttävän matkan päätepysäkiksi. Tosin matka jatkuu lukijan päässä sen jälkeenkin.
Katson taivasta, jolla on eilisen kasvot ja huomisen
sylissäni on kiviä, ne mittaavat mennyttä, tulevaa
elämää.
