Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Steven Lee Myersin Uusi tsaari : Vladimir Putin ja hänen Venäjänsä on Vladimir Putinin elämäkerta, mutta myöskin laaja katsaus Neuvostoliiton jälkeiseen venäläiseen yhteiskuntaan.
Olin jo kaksi vuotta sitten lukenut Masha Gessenin Putin-elämäkerran Kasvoton mies, mutta se antoi Putinista kuvan jonkinlaisena sosiopaattina, joka toteutti KGB:n raunioissa olevaa suurta maailmanvalloitussuunnitelmaa. Kirja ei ollut kaikista puolueettomin ja keskittyi liikaa salaliittoihin. Päätin, että pitää lukea toinenkin Putinin elämäkerta, jotta voisin saada selkeämmän kuvan naapurivaltiaasta.
Myersin elämäkerta onkin paljon yksityiskohtaisempi ja analyyttisempi. Putinin elämänvaiheet ovat tässäkin samanlaisia kuin Gessenin elämäkerrassa, mutta kuva miehen persoonasta on paljon humaanimpi ja yksityiskohtaisempi.
Putin onkin kirjassa inhimillisempi KGB:n tiedustelu-upseeri, joka kuvitteli Neuvostoliiton olevan ikuinen, kunnes se romahti.
Myers kirjoittaa todella vaikuttavan kuvauksen, miten totaalinen Neuvostoliiton ja kommunismin romahdus oli. Kaikki kommunismiin viittaava pyrittiin määrätietoisesti hävittämään katukuvasta, instituutioista ja itse ihmisten ajatuksista.
Me länsimaisessa kapitalistisessa liberaalidemokratiassa emme pysty kuvittelemaan, miten jokin vallitseva ideologia voidaan melkein yhdessä yössä hävittää kaikkialta. Jos vastaavaa tapahtuisi täällä, niin asiat, joita pidämme itsestään selvänä ja näin näkymättömänä, vain katoaisivat, jolloin tajuaisimme, miten riippuvaisia olimme niistä. Neuvostoliiton jälkeisessä Venäjässä koettiin juuri tällainen totaalinen ideologinen romahdus.
Vaikka tiesin, miten kommunistivaltio romahti, niin Myersin kuvaukseen on sekoitettu kouriintuntuvia esimerkkejä, mitä käytännössä valtion ideologian romahdus tarkoitti pienen ihmisen perspektiivistä. Putin koki Neuvostoliiton romahduksen kuin antiikin Rooman imperiumin romahduksena, eli yhdessä yössä koko valtava väkivaltakoneisto vain lakkasi toimimasta. Tietenkin romahdus oli hidas ja useiden vuosikymmenten pituinen prosessi, mutta pienen ihmisen perspektiivissä se oli kuin yhtäkkinen korttitalon kaatuminen.
Romahduksen jälkeen valtava imperiumi hajosi useiksi maiksi. Samaan aikaan vanha Neuvostoliiton vihollinen USA alkoi tukea valtaan Boris Jeltsiniä, jolloin vapaa markkinatalous lähes tulvi kommunistivaltioon, aiheuttaen suunnatonta tuhoa.
Monet ovat puhuneet vapaan markkinatalouden sokkihoidosta, mutta tässä se oli enemmänkin moukarin isku kasvoille. Yhtäkkiä lähes kaikki yksityistettiin, miljoonat ihmiset joutuivat työttömiksi, miljoonia kuoli tauteihin, onnettomuuksiin ja räjähtäneeseen rikollisuuteen. Samaan aikaan oligarkit ilmestyivät kuin sienet sateella, ryöstäen kansallista omaisuutta itselleen. Kaiken tämän keskellä Putin yritti selviytyä perheensä kanssa.
Putinin aikuiselämä vaihtoi siis väkivaltaisesti suuntaansa. Kaikki unelmat, suunnitelmat ja itse maailmankuva piti vain hetkessä vaihtaa. Tällainen henkinen ja melkein fyysinen mullistus tarkoittaa väistämättä syvää traumaa. Tässä kirjassa Putin ei ole mikään tyhjästä ilmestynyt mies, jolla oli suunnitelma, vaan historiallisten prosessien tuote, kuten lopulta me kaikki olemmekin.
Neuvostoliiton romahdettua Putinin asuinkaupunki Pietari taantui viheliäiseksi huumeiden, kasinoiden ja mafioiden temmellyskentäksi, jossa lähes joka päivä joku salamurhattiin. Kokonainen sukupolvi vakuuttui siitä, että kuri ja järjestys on palautettava. Kommunismiin ei kuitenkaan ollut paluuta, koska nimenomaan kommunismi oli tuhonnut Venäjän, eli oli jotenkin yhdistettävä kuri ja järjestys vapaan markkinatalouden kanssa.
Myers kertoo hyvin yksityiskohtaisesti, miten Venäjällä alettiin nostamaan historiallisia faktoja ja mielikuvia kuin rusinoita pullasta, jotta rakennettiin uudenlainen venäläinen identiteetti ja valtio. Monet kirjailijat ja filosofit, jotka olivat pannassa Neuvostoliiton aikana, palautettiin valtavirtaan. Keisarillisen ajan arkkitehtuuri ja tietyt historialliset tapahtumat nostettiin esiin, jotta saatiin uskottavuutta uudelle politiikalle, mutta samaan aikaan joitakin Neuvostoliiton aspekteja säilytettiin tai uudelleenkontekstualisoitiin.
Esimerkiksi Stalin muuttui lähes antiikin Rooman keisareiden kaltaiseksi hahmoksi, joka pidettiin samaan aikaan hirmuhallitsijana että standardina hyvästä valtionpäämiehestä. Uusi Venäjä muuttui remix-valtioksi, jossa ortodoksiset pyhimykset seisoivat kommunistijohtajien rinnalla ihmisten kodeissa.
Kirjailija kertoo pitkän ja uskottavan tarinan Putinista: miten pragmaattisesta oikeistolaisesta demokraatista kehittyi vainoharhainen pseudodiktaattori. Miehen persoonaan vaikuttivat monet asiat. Yksi oli Putinin KGB-tausta, mikä teki hänet inhoamaan puoluepolitiikkaa, mutta kuitenkin Putin halusi parantaa oman kotikaupunkinsa asioita, joten kontaktiensa kautta hän pääsi Pietarin pormestarin avustajaksi. Siitä alkaa poliittisen virkamiehen uranousu, jota merkkasi Putinin totaalinen idealismin ja politikoinnin puute.
Putin halusi vain hoitaa hommia, lisätä Pietarin turvallisuutta ja edistää maltilliseen tahtiin vapaata markkinataloutta. Tämä puolueeton ja pragmaattinen asenne sai Jeltsinin nostamaan Putinin pääministeriksi, koska hän vaikutti olevan ainoa, joka ei ollut jonkun oligarkin palveluksessa tai osa jotain poliittista juonta.
Päästyään vallan makuun, Putin alkoi imeä itseensä korruptoituneitten politiikkojen tapoja ja kahmia valtaa itselleen. Prosessi oli hidas ja sitä merkkasi alun perin idealismi. Putin uskoi, ironista kyllä, marxilaiseen teoriaan, että maata pitää ensin rakentaa valtavilla valtion ohjaamilla projekteilla korkeaan elin- ja koulutustasoon, jonka jälkeen aito kansan demokratia voi kukoistaa. Toisin kuin Marx, Putin toteutti maan uudelleenrakentamisen kapitalismilla eikä sosialismilla.
Putin hylkäsi täysin hallitsemattoman vapaan markkinatalouden, joka oli syössyt Venäjän hirvittävään kaaokseen ja alkoi kannattaa keynesiläistä talouspolitiikkaa, yhdistettynä luonnonvarojen hallintaan. Venäjän hallitus ei kansallistaisi luonnonvaroja hallitsevia yhtiöitä, vaan omistaisi merkittävän määrän niiden osakkeita, jolloin luonnonvarat eivät karkaisi ulkomaisten yhtiöitten hallintaan.
Tällä enemmistöosakkuuden tuotoilla valtio tukisi yksityisiä yhtiöitä ja pakollisia sosiaalisia menoja. Putin harjoitti ikään kuin Chávezin Venezuelan talouspolitiikka, mutta menestyneemmin. Venäjän talous alkoikin nousta kehittyvän valtion pohjalukemista kohti kehittyneiden valtioiden tasoa. Putinin kansansuosio oli taattu.
Putin oli tolkun presidentti, joka ei kuulunut mihinkään ääripäähän tai pyrkinyt edistämään mitään ideologista ohjelmaa, vaan hän halusi hoitaa työnsä mahdollisimman hyvin, käyttäen tieteellisesti testattuja menetelmiä maansa hoitamiseen. Putin saikin suosiota presidenttinä, joka oli puoluepolitiikan ulkopuolella ja joka aikoisi kovalla määrätietoisuudella kurittaa Kremlin korruption pois. Kuulostaako tutulta?
Ei siis ole ihme, että Yhdysvaltojen tuore presidentti Trump ihailee Putinia. Putin on juuri sellainen mies, joka Trump itsekin haluaisi olla. Mutta toisin kuin amerikkalainen presidentti, joka ehkä on Putinin tukema kätyri, Putin on oikeasti älykäs ja urheilullinen mies. Kirjailija itse ei mainitse Trumpia tässä kirjassa, joka julkaistiin vuonna 2015, vaan tämä on minun tulkintani sen nojalla, mitä olen lukenut tuoreemmasta amerikkalaisesta presidentistä.
Putin uskoi, että vain hän pystyisi ohjaamaan Venäjän kehitystä ja pelkäsi, että seuraava presidentti voisi pilata kauaskantoiset suunnitelmat. Oli keksittävä jokin tapa varmistaa Putinin voitto vielä toiselle kaudelle. Tästä alkaakin kierre, jossa vähitellen massamedialla ja lainsäädännöllä Venäjän hallitus alkoi karsia presidenttiehdokkaita ja luoda mielikuvaa, että vain istuva presidentti Putin oli ainoa oikea ehdokas.
Kirja esitteleekin Putinin Venäjän politiikan uutuuskonsepteja, kuten ”hallittu” tai ”simuloitu” demokratia, jossa demokraattinen prosessi on vain hallinnon pintapuolinen rituaali, jolla saadaan kansa tottumaan demokratian ideaan, ilman että nämä voisivat äänestää ”väärin”. Putinin on muka kilpailtava vaaleissa, kouluttaakseen venäläiset demokratiaan, ilman että nämä voisivat pilata Putinin suurta suunnitelmaa. Jossain tulevaisuudessa, suunnitelman päätyttyä, aito demokratia voisi viimein alkaa.
Sitten on ”Musta PR”, joka tarkoittaa epävirallista ja anonyymia hallituksen linjaa tukevaa propagandaa, joka on ikään kuin tavallisten kansalaisten tuottamaa materiaalia. Tämän anonyymin materiaalin tarkoitus on mustamaalata hallituksen vastustajia, ilman, että sen tilaaja tai tekijät joutuisivat vastuuseen. Suomessa me kutsumme tällaista hybridisodankäynnin infosodaksi, mutta Venäjällä sitä kutsutaan mustaksi PR:äksi.
Myers syyttää Yhdysvaltoja Putinin radikalisoitumisesta. Presidenttiuransa alussa Putin halusi tiiviimpää yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa, mutta Bushin hallinnon Irakin invaasio oli venäläiselle presidentille liikaa. Venäjällä oli tuottoisaa öljykauppaa Irakin silloisen diktaattori Saddam Husseinin kanssa ja kun amerikkalaiset valloittivat maan, öljykauppa loppui. Putin koki, että amerikkalaiset varastivat venäläisten öljyt.
Erityisesti Putinia suututti se, että Irakin sota oli täysin turha sota, joka perustui Bushin hallinnon valheellisiin väitteisiin Husseinin kemikaalisista aseista. Tämä Yhdysvaltojen imperialismin tuorein osoitus sai Putinin KGB-puolen nousemaan esiin, jolloin hän alkoi kokea Yhdysvallat maailmanrauhaa uhkaavana imperiumina, joka seuraavaksi nielaisisi vielä heikon Venäjän.
Kirja osoittaa, että Putinin ulkopolitiikan koventusta tapahtui aina, kun USA:n joku elin, kuten NATO, tai sen muu liittolainen uhkasi jotenkin venäläisten intressejä.
Lisäksi Myers painottaa, että Putinin vainoharhaisuus alkoi kasvaa tämän ikääntyessä. Vanhemmalla iällä Venäjän presidentti alkoi fantasioida suuresta euraasialaisesta liittoumasta, joka suojelisi ”aitoa länsimaista sivistystä” rappeutuvalta länneltä. Putin on kuin ajassa jäähtynyt oikeistolainen, samanlaista laatua kuin Euroopan nousevat oikeistopopulistit, jotka haluavat raahata meidät muut pimeään keskiaikaan.
Harmi, että tämä kirja loppuu vuoteen 2014, ennen Trumpin Venäjä-epäilyjä tai kun uutiset hybridisodasta tai länsimaisten äärioikeistolaisten ryhmittymien tukemisista nousivat pintaan. Näkemys, että Trump olisi Putinin tukema, sopii hyvin tämän kirjan kuvaukseen. Trump on kuin vääristynyt ja rajoittunut kopio Putinista. Trump voi olla Putinin suurin saavutus. Mies, joka saatiin ”hallitulla demokratialla” Valkoiseen taloon tuhoamaan se sisältä käsin.
Steven Lee Myersin Uusi tsaari on yksi parhaimmista elämäkerroista, joita olen lukenut, hyvin kirjoitettu ja jännittävä. Putin esitetään aitona ihmisenä, joka on historiallisten prosessien tuote, eikä mikään Bond-pahis, joka on vain ilkeyttään luomassa uudenlaisen venäläisen imperiumin. Pelottavinta on kuitenkin kirjailijan toteamus, että historia toistaa itsensä.