Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Muistan, kun mediassa uutisoitiin Slavoj Žižekin uutuuskirjasta Uusi luokkataistelu : Terrorismin ja pakolaisuuden todelliset syyt (2015) ja minkälaisen pienimuotoisen skandaalin se herätti antirasistisissa piireissä.
Moni luki vain lehtien kohuotsikot Filosofilta käytännön neuvoja pakolaiskriisin ratkaisuun – ”Avoimien rajojen vaatijat tekopyhiä”, jonka perustella he julistivat Žižekin rasistiksi ja muuksi pahaksi. Olin niitä harvoja, jotka vaivautuivat lukemaan itse artikkelien sisällön. Luettuani panin tietenkin kirjan välittömästi lukulistalle.
Žižekin ydinteesi on se, että nykyiset Lähi-Idän kriisit ja niistä seuranneet muuttoliikkeet ovat ravisuttaneet kapitalistisen liberaalidemokratian perustuksia ja osoittaneet koko ideologian ristiriidat. Liberaalidemokratia ei voi toimia täydellisesti, jos se edistää rakenteita, jotka luovat sitä kannattaviin maihin suuntautuvia pakolaisvirtoja, erityisesti, jos nämä pakolaiset eivät jaa liberaalidemokratian arvoja tai pysty integroitumaan kapitalistiseen järjestelmään samalla tavalla kuin kantaväestö.
Kirjailijan mukaan mikään salaliitto tai tietoinen pyrkimys ei ole pakolaisvirran takana, vaan ne ovat globaalin kapitalismin sivuvaikutuksia ja näin mahdottomia estää, jos haluaa säilyttää tämän maailmanjärjestelmän.
Vasemmisto ei kuitenkaan ole onnistunut hyödyntämään näitä ristiriitoja edistääkseen omaa politiikkaa, vaan sen sijaan on joutunutkin puolustamaan järjestelmää äärioikeiston hyökkäyksiltä. Kirjailijan mukaan siitä huolimatta, että Neuvostoliitto romahti ja kommunismi menetti totaalisesti uskottavuutensa, muu vasemmisto ei ole onnistunut uudistumaan perinpohjaisesti.
Sen sijaan on yritetty vastata uusiin ongelmiin vanhoilla ratkaisuilla, jotka ovat riittämättömiä. Näihin ratkaisuihin kuuluu avokätisen maahanmuuttopolitiikan salliminen ja rasismin ja imperialismin vastustaminen, ilman että mitään vaihtoehtoja tarjotaan tilalle. Tämä taas on avannut tilaa äärioikeistolle, joka tarjoaa vaihtoehtoja, vaikka kuinka epäinhimillisiä, pähkähulluja ja ristiriitaisia ne ovatkaan.
Žižek on niin itsevarma, että hän kirjoitti tämän kirjan kertoakseen, miten vasemmisto voisi uudistua vastaamaan uusiin ongelmiin. Kirjan pääargumentti ovat perinteisen vasemmiston kapitalismikritiikin lisäksi, tarjota globaalin luokkataistelun malli, jossa ollaan samaan aikaan solidaarisia globaalin etelän työläisten kanssa, mutta valmiina kritisoimaan sen takapajuisia arvoja.
Sen sijaan, että ummistettaisiin silmät konservatiivisten muslimien ongelmilta, niihin pitää puuttua ja nostaa heidän joukostaan edistykselliset äänet. Samaan aikaan on myöskin kritisoitava suoraan niitä rakenteita, jotka luovat pakolaisia ja ehdotettava radikaaleja ja globaalin mittakaavan ratkaisuja niiden tilalle.
Tiivistetysti kirjailija ehdottaa sosialistisen globalisaation luomista, joka korjaisi nykyisen globaalin kapitalismin aiheuttamia ongelmia. Tämä tarkoittaisi globaaleja työsuojelulakeja, globaaleja ammattiliittoja ja sen sellaista riistokapitalismia estäviä toimia. Tällaisia ehdotuksia voitaisiin määritellä ääripikettyläisyydeksi. Jos on lukenut ekonomisti Thomas Pikettyn kirjan Pääoma 2000-luvulla niin ymmärtää, mitä tarkoitan.
Vaikka olin nähnyt muutaman Žižekin luennon ja haastattelun, en ollut vielä lukenut yhtäkään hänen kirjoistaan. Siitä huolimatta, että tiesin Žižekin olevan vasemmiston Enbuske, joka pyrkii provosoimaan enemmän kuin olemaan johdonmukainen, en osannut odottaa tämän kirjan tyyliä.
Kirjailija lähtee tässä teoksessa maiharit edellä aihepiiriin ja haukkuu kaikkia. Tässä uskalletaan olla vahvasti jotain mieltä ja osoittaa, missä mentiin pieleen hienostelematta. Tämä aggressiivinen tyyli on miellyttävä, koska se pakottaa lukijan mukautumaan kirjoittajan logiikkaan ja miettimään niitä näkökulmia, mitä tämä esittää.
Yllättävintä oli kuitenkin, että kaikesta agresiivisuudesta huolimatta, tässä ei esiinny rasismia tai mitään sellaista yksipuolista haukkumista. Kirjailija pyrkii tarkastelemaan terrorismin ja pakolaisuuden ongelmia globaalista eikä nationalistisesta perspektiivistä. Tietenkään tämä ei tarkoita, että lukijan on oltava kaikesta samaa mieltä, mutta tällainen aito inhimillinen keskustelutyyli tuntuu rehellisemmältä tavalta esittää omat ideat kuin objektiivisen kuivakas ote. Tämä on siis mielipidekirja.
Koska Žižek on vasemmistolainen ja koko hänen juttunsa on olla räävitön vasemmistolainen, tämä kirja on kirjoitettu pääosin vasemmistolaisille. Tässä siis oletetaan, että tietyt vasemmiston arvot ja lähtökohdat ovat lukijan tiedossa. En pidä tällaisista kirjoista, jotka on kirjoitettu yhtä kohderyhmää varten, koska se automaattisesti rajaa kaikki muut ihmiset ulos sen ehkä arvokkaista ideoista. Mutta tämä kirja onkin tarkoitettu pääosin vakuuttamaan vasemmiston, joka sitten omalla harkinnalla pyrkii vakuuttamaan muihin ihmisiin.
Kirja perustuu lukuisiin vasemmiston tabuihin ja ydinoppeihin, jotka ovat nykyaikana joko haitallisia tai auttamatta vanhentuneita. Näitä ideoita Žižek pyrkii kumoamaan ja tarjoamaan vaihtoehdon tilalle, joka on yhä tunnistettavasti vasemmistolainen. Kirjailijan tyyli on keskusteleva ja näin aika sekalainen, mutta suurimmaksi osaksi ymmärrettävä.
Kuin tavallisessa ruokapöytäkeskustelussa, Žižek puhuu yhdestä aiheesta, viittaa tärkeisiin ajattelijoihin, esittää erilaisia anekdootteja ja sitten yhtäkkiä muuttaa puheenaihetta, käsitellen jotain toista aihetta, jonka jälkeen hän palaa takaisin alkujuoneen. Kirjassa tällainen tyyli on vähän häiritsevä ja joskus Žižekin logiikkaa oli vaikea seurata tai ymmärtää.
Uusi luokkataistelu samaan aikaan miellyttää, ilahduttaa, suututtaa ja panee ajattelemaan asioita uudesta näkökulmasta ja kyseenalaistamaan monia omia arvoja ja ideoita. Vaikka ei olisikaan samaa mieltä kirjailijan kanssa, tämän kirjan puskeva ja anteeksiantamaton tyyli pakottaa tarkastelemaan asioita uudesta näkökulmasta.