Romanttinen viihdekirjallisuus ei ole kovin usein minun juttuni, mutta silloin tällöin kyllä. Uusi alku, Cassandra tarjosi vetävän houkuttimen: kirja kertoo Cassandrasta, joka huomaa päätyneensä jonkinlaiseen aikasilmukkaan. Hänet jätetään aamulla ja hän saa potkut, jonka jälkeen hänen poikaystävänsä Will vie hänet ravintolaan ja Cassandra tajuaa olleensa tilanteessa joskus aikaisemminkin – tarkalleen ottaen edellisenä päivänä.
Missään murmelisilmukassa Cassandra ei kuitenkaan pyristele, vaan hänen tilanteensa on pykälän parempi. Cassandra voi vain sulkea silmänsä, ajatella kovasti ja päätyä ajassa taaksepäin haluamaansa hetkeen. Mikä ihana taito: nyt hän voi korjata Willin kanssa tekemänsä virheet ja pitää työpaikkansa.
Vaan kuinkas kävi Cassandran kreikkalaisessa mytologiassa? Cassandra oli Apollon papitar Troijassa. Hänen kohtalonaan oli lausua tosia ennustuksia, joita kukaan ei uskonut. Tulevaisuuden tietäminen ei auta tätäkään Cassandraa määräänsä enemmän. Jotkut asiat ovat vain vaikeita saada ojennukseen.
Cassandralla on myös ylimääräisiä vaikeuskertoimia elämässään. Muut kommentoivat hänen olevan kirjolla, eikä Cassandra olekaan ihan niinkuin muut. Hän saa jatkuvasti muilta ihmisiltä palautetta siitä, miten hän on vääränlainen. Onko ratkaisuna vain olla niin kuin kaikki muutkin? Eikö se ole lopulta väkivaltaa omaa itseä kohtaan? Neuroepätyypillisen ihmisen elämä ihmissuhteiden ja työelämän vaatimusten keskellä ei ole yksinkertaista, eikä Cassandran aikamatkailukyky asioita helpota, vaikka antaakin tilaisuuksia korjata virheitä ja oppia erehdyksistä.
Uusi alku, Cassandra oli vetävä kirja. Nuorille suunnatusta Geek Girl -sarjastaan tutun Holly Smalen ensimmäinen aikuistenkirja toimii ja tarjoaa kelpo annoksen draamaa ja sekaannusta. Neuroepätyypillisiä päähenkilöitä näkyy kirjoissa aina toisinaan, mutta Cassandra on kelpo lisäys joukkoon. Smale sai itse autismidiagnoosin 39-vuotiaana, joka on varmasti osaltaan motivoinut luomaan Cassandran.
Cassandran epätyypillisyys on kirjassa keskeinen elementti, mutta onneksi sitä käsitellään varsin fiksusti. GoodReadsin suosituin arvio on yhden tähden keskeytys, jossa pidetään epämiellyttävänä sitä, miten Cassandra joutuu muuttamaan itseään pitääkseen kiinni suhteestaan Williin. Tämä on aivan ymmärrettävä huoli ja jos juoni olisi loppuun asti sellainen, kirja olisi ollut pettymys. Itse autistiseen kirjailijaan voi kuitenkin luottaa: ymmärrystä Cassandraa kohtaan löytyy ja tarina saa hyvän, onnellisen lopun.