Vanha Pietari alkaa rakentamaan peräpohjolalaisen kesäpaikan suureen pirttiin perinteistä leivinuunia. Välillä täytyy tuumailla ja lepäillä, syödä hyvin ja saunoa, toisinaan taas on tarpeen lähteä hakemaan muuraustarvikkeita rautakaupasta. Marjastus keskeyttää työnteon hetkeksi, mutta jos paikalle tulee apumiehiä, työ etenee ripeästi. Lopulta huolellisesti järjellä ja rakkaudellakin rakennettu uuni antaa ensimmäiset rieskansa. Miten hyviltä ne maistuvatkaan!
Antti Hyryn romaani on ensimmäisiltä riveiltä loppuun asti hyvin tarkkaa käsityötä. Uunin rakennusta kuvataan hyvin yksityiskohtaisesti, eikä pikkuasioita unohdeta missään vaiheessa. Nykyaikaisen sähköisen informaatiotulvan keskellä Hyry kiinnittää huomionsa aitoihin kouriintuntuviin asioihin. Uunin rakentamisessa on tärkeää koko rakenne, kaikkien asioiden täytyy olla paikallaan ja oikeassa järjestyksessä. Ja niin, tiili tiileltä ja sana sanalta, Pietarin uuni lopulta valmistuu.
Jo 1950-luvulla ensimmäiset teoksensa kirjoittanut Antti Hyry voitti Uunilla Finlandia-palkinnon vuonna 2009 jättäen taakseen muiden muassa Kari Hotakaisen Ihmisen osan. Uuni erottuu vanhanaikaisuudellaan, hitaudellaan ja yksityiskohtaisella vähäeleisyydellään. Modernistina aloittaneen Hyryn romaania tuntuu edelleen rajojarikkovan modernilta, vaikka sen teemat ja ajatukset vievätkin hieman paradoksaalisesti ajassa vuosikymmeniä taaksepäin.
Uunia täytyy lukea huolella ja ajan kanssa. Hyryn kaunis kieli ja kaipaus vanhoihin aikoihin imaisevat pian mukaansa, jos kirjalle antaa rauhassa mahdollisuuden. Minulle tämä oli vuoden parhaita lukuhetkiä tähän mennessä.