Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Mitä sitä toistasataa vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa enää arvioimaan, kun sen somemmin on tehnyt jo tuolloin ilmestymisvuonna niinkin kova nimi kuin Santeri Ivalo! Päivälehdestä joulun alla vuonna 1890 tuo arvostelu on luettavissa.
’ – – – hän oli tavattoman herkkä vaikutuksille. Se hänet uudelleen ja yhä uudelleen vei mierolle, vaan se hänet myös yhtä usein kohotti alentumisensa tilasta. Hän oli läpeensä, uskovainen, usein aivan kiihkeä, mutta aivan varmaksi, aivan selville ei hän siinä kohdenkaan kumminkaan päässyt: hän uskoi ja epäili.’
Josko kuitenkin jotakin nappaisi puuseppä Holpan Paavon tarinasta tähän aikaan, katsoisi vaikka onko ulkoinen ihmiselo muuttunut, sisäinenhän – no, miksikä se ihmisluonto sadassakaan vuodessa kun ei tuhansissa. Samat ryminät näyttävät sen ajan miestä kuljettavan kuin nykyistäkin: ei tahdo riittää oma vaimo, mutta kapakoissa riittää viinaa jos rojuseuroissakin. Vietti ja himo vievät ja retuuttavat. Välillä kuitenkin on saarnattava parannusta niin itselle kuin muille, kun on kiertänyt Pietarin kadut ja ollut vangittuna Viipurin linnaan, putkastakin siinä ohessa herännyt.
Oman tytön raiskaus ja raskaus sekä myöhempi menetys kuolemalle murskaavat miehen mielen – jättävät uskovaisen miehen pohtimaan Jumalan olemassaoloa, ihmisen orpoutta:
”Eikö liekin maailma vaan suuri ja ankara kesytyslaitos, eikö lie.”
Näissä vanhoissa tarinoissa on oma viehätyksensä, maisemallinen, elintavallinen (elettiin sitä ennenkin), monin muodoin nostalginen. Sanoista, sanonnoista runsas ja lukemaan koukuttava, kysytyttävä: lyypä? rojuseura? kilivinkkeli? Ja entä sekin, kun sairastuu vetotautiin ja joutuu rohtoja hakemaan kirkolta hovineuvokselta, joka ylenannetuspulveriksi neuvoo ’kaapimaan hevosen längistä hikeä’.
J. H. Erkko (1846–1904) oli runoilija, joka ei juuri suorasanaista tekstiä kirjoittanut. Runoja kirjoitti ja näytelmiä. Novelliksi luokiteltava lyhytromaani Uskovainen : Eletty kertomus on hänen tuotannossaan poikkeustapaus. Siinä hän on taltioinut kirjoitustaidottoman nikkari Holpan Paavon kertoman tarinan, toiminut kirjurina kuten Haanpää myöhemmin Noitaympyrässä, toisen kertomassa tarinassa – olisiko Erkkokin vaarovaisuussyistä tuomiopasuunoita vältellen välittänyt aroista asioista omat ajatuksensa?