Tajusin taas, että ei minua aseella tarvinnut uhata, eivätkä pistoolit minua suurimmasta vaarasta pelastaneet. Minut saisi voimattomaksi, alistumaan, painostamalla ja kiristämällä. Oman kipuni kestäisin, mutta en läheisteni.
Ja niinpä muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen, 50-vuotispäivänsä lähestyessä, Viktor Kärppä huomaa taas olevansa keskellä seikkailua, jota ei itse valinnut, etsimässä edesmenneen armeijakaverinsa jäämistöä, josta useampikin virallinen ja epävirallinen taho sekä Venäjällä että Suomessa on kiinnostunut. Menneisyys neuvostoupseerina ei jätä Kärppää, jota eivät laittomuudet enää kiinnosta. Mutta kun ne muut ihmiset!
Uskottu mies on kahdeksas Viktor Kärppä -dekkari, ja edeltävien osien tapaan Matti Rönkä on saanut jälleen keiteltyä sangen herkullisen, jos kohta sotkuisen sopan suomalais-venäläiseen ympäristöön. Mikä lie herättänyt Röngässä halun kirjoittaa kuuden vuoden tauon jälkeen jatkoa Kärpän tarinaan, mutta kyllähän se lukijalle sopii! Uskottu mies esittelee muutamia uusia hahmoja väistyneiden tilalle, mutta perusidea on edelleen sama kuin ennen: Viktor Kärppä haluaa tehdä oikein oikeille ihmisille ja sumuttaa parhaansa mukaan pahoja.
Luottamus, sen luominen tai rikkominen, on Kärppä-sarjan yksi isoista teemoista. Viktorin lähipiirissä on kiitollisuutta ja kiittämättömyyttä, murrosta ja väsymistä. Parisuhde ja perhe ovat lujilla jatkuvien vaarallisten tehtävien vuoksi, eivätkä muutkaan läheiset bisneskumppanit ihan kitisemättä kaikkeen suostu. Toisaalta turvallisuuspalveluihin Viktor yrittää luoda aidosti hyviä suhteita, mutta joutuuhan siinä risteävien intressien ja kompromettoivien tietojen paineessa kieli keskellä suuta kauppaa käymään.
Olin yllättynyt, kun kuulin Viktor Kärpän paluusta, mutta iloinen, että hän todella palasi. Matti Rönkä on taas kirjoittanut hyvän kirjan. Suosittelen!