Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vanhoillislestadiolaisuus on ollut runsaasti esillä mediassa viime aikoina. Etenkin liikkeen piirissä tapahtuneet pedofilia ja insestitapaukset ovat tuoneet tätä julkisuutta. Aiheen tiimoilta on ilmestynyt myös useita kirjoja: Johanna Hurtigin ja Mari Leppäsen toimittamassa Maijan tarinassa kerrotaan erään hyväksikäytetyn tytön elämästä. Aila Ruohon Päästä meidät pelosta käsitteli hengellistä väkivaltaa yleensä ja sivusi myös vanhoillislestadiolaisuutta. Johanna Hurtig on kirjoittanut aiheesta vielä tutkimuksen Taivaan taimet. Nyt käsillä olevan kirjan kirjoittajat Aila Ruoho ja Vuokko Ilola ovat molemmat itse lähtöisin vanhoillislestadiolaisen liikkeen valtapiiristä, mutta toimivat tällä hetkellä yhteisön ulkopuolella.
Usko, toivo ja raskaus on koottu 30 henkilön sähköpostihaastatteluista. Heistä suurin osa oli naisia ja useimmilla oli monta lasta, joten kokemusta aiheesta taatusti löytyy. Näiden nimimerkin suojissa esiintyvien haastateltavien kirjeistä otetut katkelmat muodostavatkin sivumääräisesti mitattuna suuren osan tästä kirjasta. Aila Ruoho ja Vuokko Ilola ovat sitten ansiokkaasti koonneet yhteen sähköpostitekstien antaman kuvan tämän Suomen luterilaisen kirkon suurimman herätysliikkeen arkipäivästä ja uskonnollisesta opetuksesta. Välissä on myös Ilolan omalla nimellään kirjoittamia tekstinpätkiä; hän on liikkeestä irtautunut 11 lapsen äiti.
Kovin imarteleva ei tämäkään kirja ole lestadiolaisuutta kohtaan. Erityisen korutonta on kirjan antama näkymä ehkäisemättömyysoppiin, joka tuntuu olevan kovin keskeisellä sijalla liikkeessä. Teksteissä toistuvat vanhempien väsymys, uupumus, masennus ja ääritapauksissa lasten kaltoinkohtelu sekä fyysisesti, henkisesti että hengellisesti. Suurperheen arki ei ole välttämättä ollenkaan pullantuoksuista idylliä, vaan jokapäiväistä taistelua sekä vanhemmille että lapsille.
”Huomaat, että sinut on huijattu ihan mielettömään juttuun. Sinulta ei ole kysytty mitään, vaan sinut on aivopesty tähän hommaan uskonnon, taivaspaikan varjolla”, kirjoittaa nimimerkki Piia kokemuksistaan. Kirja antaakin ymmärtää, että sekä ehkäisemättömyysoppia että muitakin jäseniä kohtuuttomasti rasittavia vaatimuksia asetetaan nimenomaan tuonpuoleista elämää ajatellen. Jo lapset kasvatetaan kuolemanjälkeisyyttä, ei niinkään tätä elämää varten. Ja jos ehkäisyä on käytetty, ovat viimeisellä tuomiolla läsnä perheen syntymättä jääneet lapset, se ”vauvavarasto”, joka kullekin oli alunperin tarkoitettu. Näihin näkemyksiin on vaikea löytää yksiselitteistä oikeutusta Raamatusta, mutta raamatullisuudella oppeja kuitenkin perustellaan.
Tasapuolisuuden nimessä on pakko kuitenkin todeta, että kuva vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä saattaa jäädä vähän rajoittuneeksi, kun siihen positiivisesti suhtautuvien ääni ei pääse kuuluviin, mutta haluaisin kuulla nimenomaan naisten ja lasten ääntä, ei niinkään tavallisesti äänessä olevien puhujien eli keski-ikäisten ja vanhojen miesten. Usko, toivo ja raskaus on joka tapauksessa hyvin tärkeä kirja ja järkyttävää luettavaa, ja sen esittämiin asioihin toivoisi pikaista parannusta.
