Stan Sakai: Usagi Yojimbo 1 : Samurai

Usagi Yojimbo 1: Samurai

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Viime vuosi oli Suomessa sarjakuvatarjonnaltaan hieman kuivahko. Loppuvuodesta Zum Teufel -kustantamo iski pöytään kuitenkin aikamoisen yllätyksen ja sanoisinko jopa kulttuuriteon. Stan Sakain vuodesta 1987 lähtien ilmestynyt Usagi Yojimbo on ehtinyt Yhdysvalloissa jo osaan 35, jos mukaan lasketaan nyt keväällä ilmestyvä uusin albumi. Suomessa lähdetään siis aikamoiselta takamatkalta liikkeelle. Onkin hyvä, että tähän tuhtiin ensimmäiseen albumiin on koottu sarjan kolme ensimmäistä osaa.

Usagi Yojimbon päähenkilö on Miyamoto Usagi, isännättön samurai, joka vaeltaa 1600-luvun Japanissa tehden satunnaisia samuraille sopivia töitä. Sarjakuva ei siis varsinaisesti kerro yhtenäistä tarinaa, vaan se koostuu yksittäisistä tarinoista Usagin matkojen varrelta. Siitäkin huolimatta tarinoissa esiintyy usein tutut hahmot, joiden suhde Usagiin vähitellen kehittyy ja kasvaa, joten siinä mielessä kyllä voidaan puhua etenevästä tarinasta. Usagi ei suinkaan elä staattisessa maailmassa, jossa tarinan loputtua väistämättä palataan status quohon.

Stan Sakain mestarilliset tarinankertojan taidot käyvät lukiessa nopeasti ilmeisiksi. Tyyliltään tarinat vaihtelevat laajalti aina kummitustarinoista huumoriin. Voisi kuvitella, että näinkin erilaisista lajityypeistä ammentava tarinakokoelma olisi väistämättä laadultaan vaihteleva, mutta ainakin tämä ensimmäinen albumi on hämmästyttävän korkealaatuinen. Heikkoja lenkkejä ei oikeastaan ole. Sakai osaa taitavasti niin huumorin lainalaisuudet, kuin draaman traagisemmatkin nyanssit. Albumin hupaisin tarina kertoo kahden maalaisen löytämästä mystisestä jättiläsmunasta, josta kuoriutuu kovasti Godzillan näköinen otus. Ihmisten synkemmistä tunnoista kertova tarina Äidin rakkaus edustaa sitten sitä toista ääripäätä. Tarina kertoo vanhan naisen tuskasta oman poikansa kasvettua sadistiseksi hirviöksi. Tarinassa liikutaan lopulta todella synkille vesille.

Tässä vaiheessa onkin hyvä todeta, että toisin kuin sarjakuvan piirustustyylistä voisi ehkä kuvitella, mistään lastensarjakuvasta ei ole kysymys; kerronta kerta toisensa jälkeen yllättää kypsyydellään. Usagi Yojimbo on syystäkin vuosien mittaan saanut legendaarisen maineen ja varsinkin jos sarjakuvat Lone Wolf and the Cub ja Blade of the Immortal ovat lähellä sydäntä, niin Usagi Yojimboon kannattaa ehdottomasti tutustua. Kannattaa tähän kyllä tutustua muutenkin, taitavasti käsikirjoitettua ja reipasta seikkailusarjakuvaa, jossa on sydän mukana ei voi muuta kuin lämpimästi suositella.

Äidin rakkaus oli albumin tarinoista ehkä mieleenjäävin.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...