Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Urheiluselostaja Tapio Suominen oli monessa lajissa mukana Yleisradiossa, mutta itse muistan hänet etenkin erinomaisena taitoluisteluselostajana. Hänen tutussa äänessään oli jotain lähes maagista, kun hän yhdessä asiantuntija Anuliisa Uotilan kanssa toi meille katsojille tutuksi luistelun hienouksia. Mutta sitä ennen oli tapahtunut paljon, ja sen jälkeen tapahtui vielä enemmän.
Tapio Suominen syntyi vuonna 1964 lounaissuomalaiseen perheeseen, jossa urheilulla ja sen seuraamisella, ensin radiosta ja sitten myöhemmin televisiosta, oli kohtalaisen tärkeä osuus, mutta vielä tärkeämpää oli aatteellinen puoli, vasemmistolaisuus. Jostain syystä, tähän liittyen tai siitä huolimatta, Suomisen kolme poikaa joutuivat harrastamaan kansantanhuja, mikä oli isommaksi kasvaessa aikamoinen häpeän aihe. Mutta kaikkinainen vapaamuotoinen urheilu oli sitäkin tärkeämpää. Hiihdettiin, juostiin, luisteltiin, pelattiin jalkapalloa ja kotikutoista jääkiekkoa eli höntsyä, kuten me Tampereella sanoisimme.
Jo pikkupoikana Tapio oli paitsi innokas urheilija myös ekstroverttinä luonteena vieläkin innokkaampi selostaja, joten lähtökohdat tulevalle uralle oli luotu. Nuoren Tapion lajiksi ja suureksi rakkaudeksi muodostui kuitenkin koripallo, jonka perässä hän osittain lähti vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihinkin; tältä reissulta oli muuten lähtöisin hänen tavaramerkikseen muodostunut korvakorukin. Lukion jälkeen hän opiskeli Jyväskylän liikuntatieteellisessä tiedekunnassa, mutta varsinaista niin sanottua kuperkeikkamaisteria hänestä ei koskaan tullut. Työ vei mukanaan, kun Suominen pääsi töihin Yleisradioon.
Kirjan keskeisen osan muodostavatkin sitten lähes hengästyttävällä vauhdilla kuvatut muistot ja sattumukset urheilukisoista aina formuloista maastohiihtoon ja olympialaisten yleisurheiluun. Mukana on kaikkea mielenkiintoista nippelitietoa ja erilaisia tapahtumia. Täytyy kuitenkin sanoa, että paitsi taitavaksi urheiluselostajaksi muodostunut tie myös väylä alkoholistiksi kivettiin jo varhain – monet Ylen vakituisista selostajista olivat aikamoisia mukittelijoita, ja kaikki rupeamat päätettiin sekä hyvillä ruoilla että runsailla juomilla, eikä Suominen ollut todellakaan ainoa, joka mokaili pahasti humalassa. Mutta mikä sitten laukaisi kaksisuuntaisen mielialahäiriön? Oliko se kenties tämä runsas alkoholinkäyttö? Sen ratkaisemiseen eivät lääketieteelliset tietoni riitä.
Loppupuoli kirjasta onkin sitten enemmän tai vähemmän murheellista, vaikka toivon kipinöitäkin syttyy varsinkin sitten, kun Suominen on myöntänyt sairautensa ja niiden vaatimat hoidot. Meistä suurin osa on lukenut iltalehtien lööpeistä hänen toikkaroinneistaan: sopimattomia tviittejä, rattijuopumusta, eriasteista maniassa hosumista, potkut Yleltä ja vihdoin sähköhoitoa suljetulla osastolla. Mutta se toivo sitten syntyy halusta elää rakkaan tyttären takia, ja oma osansa on myös ex-vaimo Birgitillä, joka on jaksanut kärsivällisesti hoitaa Suomisen asioita.
Urheiluhullu on hyvin mielenkiintoinen katsaus sekä selostajan työhön, huippu-urheilun lähihistoriaan että Suomisen henkilökohtaiseen elämään sairauksineen. Ja jos joku etsii siitä tirkisteltävää materiaalia, ei sitäkään tarvitse ihan luupilla etsiä. – Kirjan varsinaisena kirjoittajana on toiminut kokenut Lasse Lindqvist, joka on tehnyt oikein hyvää työtä, ei vähiten siksi, että ainakin minusta Suomisen ihka oma ääni tuntuu kuuluvan läpi kirjan.
