”Jos näet joskus vieraalla maalla kulkiessasi paksulla kettingillä ja ruosteisella lukolla lukitun ränsistyneen portin, kurkista vain rohkeasti portin raosta. Mistä sitä koskaan tietää, vaikka edessäsi kohoaisi Unten puutarha?”
Unten puutarha on satukirja, josta pidin valtavasti. Sen kahdeksan satua liittyvät jokainen toisiinsa muodostaen lumoavan kokonaisuuden, sellaisen sopivasti maagisen, sopivasti jännittävän.
Tarinan keskipisteessä ovat kaksoset Nuna ja Mena, jotka asuvat Vuorensumun kylässä, suuren, sumuisen vuoren rinteellä. Kuten kaksoset silloin tällöin, myös Mena ja Nuna ovat niin samannäköisiä, että jopa isän ja äidin on vaikea erottaa heitä toisistaan. He ovat sanomattakin toisilleen tärkeitä ja kun inhottava sammakko noituu Nunan päälle sairastuttavan kirouksen, muuttuu Menan elämä yksinäiseksi ja kurjaksi. Kylän lääkäri ei onnistu parantamaan Nunaa, joten perhe lähtee kuljettamaan häntä Varmapurnan kaupunkiin, sen ihmeitä tekevään sairaalaan, Unten puutarhaan.
Pikkuhiljaa paljastuu, että Unten puutarhassa kaikki – tai lähes mikään – ei olekaan sitä, miltä näyttää ja päästään käsiksi kirjan seikkailullisimpaan ja maagisimpaan osuuteen, siihen josta itse pidin kaikista eniten. Onko sairaala sairaala lainkaan, ovatko sen lääkärit edes lääkäreitä ja kuinka selittyvät puhuvat kalat ja kissa? Oma pikkukuuntelijani (2-vuotias) ei vielä tällä tasolla tarinaa tietenkään ymmärtänyt, mutta luulenpa, että isompia Unten puutarhassa olisi voinut jopa pikkuisen pelottaa. Paras ikä teokselle taitaakin olla noin seitsemästä vuodesta alkaen.
Tämän puraisun perusteella itselleni aiemmin tuntematon Päivi Alasalmi herätti kiinnostuksen ja maistelisin mieluusti hänen teoksiaan enemmänkin. Tämäntyyppinen satumaisuus puhuttelee varmasti monia lähes ikään katsomatta. Yhtä hienoa kuin Alasalmen sanallinen ilmaisu on Laura Haapamäen teokseen laatima kuvitus, joka elävöittää entisestään teoksen ilmeikästä ilmaisua.
Suositukseni lienee ilmeinen. Laadukkaat satukirjat ovat mahtavuutta.