Ismo Loivamaa ja Pirkko Vekkeli: Unohtumaton Ansa Ikonen 1913–1989

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ansa Ikonen, tähti, joka aina liitetään suomalaisen elokuvan kultakauteen. Toki hän oli sitäkin, mutta kirjan toimittajat kertovat myös paljon lisää hänen elämästään ja värikkäistä vaiheistaan.

Ansa Ikonen teki monta elokuvaa, jostain syystä kaikki muistavat hänet aina Tauno Palon vastanäyttelijänä. Elokuvat jäivät kuitenkin vähemmälle, sillä lopulta suurimman elämäntyönsä hän teki näyttelijänä, lähinnä Kansallisteatterissa. Ensin juhlituissa, isoissa rooleissa, myöhemmin ja iäkkäämpänä pienissä sivurooleissa. Teatteri ja elokuva olivat kuitenkin hänen rakkautensa ja työnsä loppuun asti.

Toinen puoli Ansasta, joka harvemmin on tullut esiin, on rakastava ja välillä melko tavanomainen perheenäiti. Äiti, joka laittaa mainiota ruokaa, juo mieluummin kokkelipiimää kuin shamppanjaa ja on aina valmis tarvittaessa taistelemaan lastensa puolesta. Avioliitto Jalmari Rinteen kanssa kesti viimeiseen asti, sen jälkeen Ansa itse alkoi kuihtua kaiken menettämänsä jälkeen. Hänen kuolemastaan on jo 20 vuotta, mutta yhä edelleen katselemme häntä ihaillen Suomi-elokuvissa.

Aili Ansa Ikonen hankki aikanaan laulunopettajan koulutuksen — tätä työtä hän ei juurikaan ehtinyt eläessään tehdä. Hän hankkiutui lähes väkisin elokuvan pariin ja sittemmin teatteriin. Vain näytteleminen oli tärkeää, joskus vaikeidenkin olosuhteiden ja tilanteiden keskellä. Hän eli näytellen. Työtoverit saattoivat pitää häntä etäisenä, koska hän harvoin loi läheisiä ystävyyssuhteita heihin. Kotona taas hän oli lämmin, rakastava, herttainen, hyväksyvä, välillä ehkä vaativakin. Hän kuitenkin rakasti kotia, miestään ja lapsiaan sekä oli suuresti ihastunut lastenlapsiinsa.

Kirja on mainion kompakti elämäkerta naisesta, jonka me kaikki taatusti muistamme ja tunnemme, kuka mistäkin elokuvasta tai näytelmästä. Tässä tuodaan esille myös Ansa Ikosen tuntemattomampia puolia, arkielämää ja huolia — inhimillistä ja ymmärtävää kerrontaa. Mielenkiintoinen ja hieman erilainen elämäkerta, jota suosittelen kaikille elokuvista ja näyttelemisestä kiinnostuneille, erityisesti tietysti hänen suurille ihailijoilleen!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...