Tuntemattoman sotilaan hahmot saattavat olla Suomen tunnetuimpia sotilaita, vaikka eivät Väinö Linnan klassikossa esikuviensa nimillä esiinnykään. Unohdettujen sotilaiden päähenkilöt taas ovat suurelle yleisölle täysin tuntemattomia ennen tätä kirjaa. Teoksesta kylläkin löytyy suora yhteys Tuntemattomaan, sillä lääkintäaliupseeri Eino Järvenpää palveli Linnan kanssa samassa jalkaväkirykmentissä ja kutsuttiin elokuvan ensi-iltaan.
Teoksen selkärankana toimii kuuden sotaveteraanin, joita kirjoittaja kutsuu tiedonantajiksi, haastattelut. Heistä kolme kuoli haastattelujen ja kirjan julkaisun välissä.
Unohdetut sotilaat ei mässäile taistelukohtauksilla tai värikkäillä sankaritarinoilla, jopa aseet jäävät vähälle huomiolle. Kuvaukset ovat yksityiskohtaisia ja yksilöllisiä. Sotapropaganda oli Suomessakin pitkään voimakasta, mutta nykyään arkoja aiheita uskalletaan nostaa esiin. Laamasen haastateltavat puhuvat kainostelematta alkoholiongelmasta, johdon virheistä tai homoseksuaalisuuteen suhtautumisesta. Lääkintämies Erkki Salomaa kertoi olleensa yksikön ainoa raitis.
Sota jätti lähtemättömät jäljet varmaan jokaiseen rintamalla olleeseen. Tapahtumien tarkkaan muistamiseen näin pitkän ajan jälkeen on suhtauduttava pienellä varauksella. Laamanen onkin käyttänyt haastattelujen rinnalla tukena kirjallisuutta (esimerkiksi Murtuneet mielet) sekä sotahistorian asiantuntijoiden kommentteja.
Näkökulma on mielestäni onnistunut. Päällimmäisenä tämäkin teos tuo mieleen sodan mielettömyyden ja turhuuden. Se saa kunnioittamaan sotaveteraaneja, noita unohdettuja ja tuntemattomia sotilaita vielä enemmän.