Unohda minut on kirja, jota ei voi unohtaa. Se tulee lähelle ja koskettaa, se jää mieleen. Se on kerrottu niin liikuttavan herkällä tavalla, että koko ajan toivoo, että kaikki muuttuisi hyväksi.
Kertojana on Alex, toimittaja Alex Schulman, joka kertoo millaista oli kasvaa perheessä, jossa alkoholismi on vallitsevana ja josta ei saa puhua. Hän kertoo niin lapsen näkökulmasta kuin jo aikuisena miehenäkin, perheellisenä. Koko elämää varjostava asia on se, että äiti juo.
Asia on tuttu, perheenjäsenet ovat niin lojaaleja, että ei kerrota ulkopuolisille, ei koska perheen sisälläkään ei puhuta. Äiti on vain huonossa kunnossa, väsynyt. Juomisen takia hän kohtelee lapsiaan miten sattuu. Isäkin on ”juonessa mukana”. Hyvin tulee esille se, että joka juo, ei näe sitä, miten se vaikuttaa muihin.
Kirjaa lukiessa suututtaa Alexin kiltteys ja se miten hän alentuu äidin tahtoon, yrittää ihan kaikkensa, että kaikki muuttuisi hyväksi. Vaan ei se niin mene, helppo on huudella ohjeita, jos ei tiedä, mitä se oikeasti on. Äidin ja lapsen suhde on niin läheinen, että sitä vaan kärsii, kun ei oikein muusta tiedä.
Alex yrittää saada selville äidin lapsuutta ja kun jotain murusia saa tietoonsa, kertoo ne; jollain lailla kaikella on syynsä. Ihmisen elo on ihmeellinen, kokemukset jättävät jälkensä. Koko ajan Alex yrittää saada äitinsä puhumaan, onnistumatta siinä.
Unohda minut on kaikessa raadollisuudessaan kaunis kirja. Sen kerronta on herkkää ja asiat on kerrottu suoraan mutta hienotunteisesti. Uskon, että tämä kirja avautuu niille parhaiten, joilla on vastaavanlaisia kokemuksia. Heitä, joilla ei ole, kirja puhuttelee eri tavalla, valaisee sitä, mitä siellä toisen perheessä voi olla, kaiken sen silotellun ulkokuoren sisällä.
Lue tämä kirja, sitä ei unohda!