Ismo Loivamaa (toim.): Unen sinistä maata päin : Suomen lasten tuutulaulut ja iltarunot

Unen sinistä maata päin

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kehtolaulut ja iltasadut ovat sellaista perinnettä, jonka haluaisi säilyvän sukupolvelta toiselle. Unen sinistä maata päin on koonnut sinisten kansien väliin ikivihreitä ja hieman tuntemattomampiakin kehtolauluja sekä runoja.

Kirja on teemansa lisäksi ulkoasultaankin levollinen, taitto on mukavan väljää. Tekstit pysyvät tiukasti uni- ja nukkumisteemassa, mutta erityyliset sanoittajat kuten Martti Haavio, Kirsi Kunnas ja Aleksis Kivi pitävät huolen ettei toistoa ole liikaa. Mukana on myös monta suomalaista kansanrunoa kuten Nuku nuku nurmilintu tai Tuu tuu tupakkarulla.

Rudolf Koivun kuvat ovat tutun upeita. Lapsiperheille erityisesti sopiva teos, jonka tekstejä voi lukea, lausua tai laulaa.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...