Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pidin kovasti Sara Stridsbergin ensimmäisestä suomennetusta romaanista Niin raskas on rakkaus (2016), joka kertoi mielisairaasta isän ja hänen nuoren tyttärensä suhteesta. Nythän Stridsberg on saanut kuuluisuutta kirjojensa ulkopuoleltakin: hänhän oli arvostetun Ruotsin akatemian jäsen, joka muutaman muun kanssa jätti paikkansa protestiksi akatemiassa tapahtuneille seksuaalisille häirintätapauksille.
Uuden suomennoksen päähenkilönä on Valerie Jean Solanas, joka on siis todella ollut olemassa. Kirjailija tietenkin korostaa esipuheessaan, että aihetta on käytetty taiteilijan vapaudella, ja niinhän on varmasti parastakin.
Valerien tarina keriytyy auki luku luvulta hypellen lapsuuden 1940-luvun Georgiasta Andy Warholiin tutustumiseen 1960-luvulla ja Elmhurstin psykiatrisesta sairaalasta opintoihin Marylandin yliopistossa 1950-luvulla. Valerien surulliset viimeiset vaiheet sijoittuvat kulahtaneeseen hotelliin San Franciscossa vuonna 1988. Luvut ovat kuitenkin lyhyitä ja napakoita ja niiden otsikoina toimivat lukijaystävälliset ajan ja paikan määreet.
Valerien lapsuus oli onneton: isä käytti häntä toistuvasti seksuaalisesti hyväkseen, ja äiti haahuili mielensä omilla mailla. Niinpä hän lähti kotoa Georgiasta heti kuin vain pystyi ja joutui elättämään itsensä paljolti prostituutiolla, mutta mikään tyhmä hän ei ollut: hän pääsi Marylandin yliopistoon ja suoritti siellä psykologian tutkinnon.
Yliopistolla hän tapasi sitten ihanan Elizabethin, jota hän aina sittemmin kutsui Cosmogirliksi ja josta tuli hänen ainoa ystävänsä ja lopulta myös ainoa tosi rakkautensa. Nuoret naiset päättivät ryhtyä tutkimaan koe-eläimillä, lähinnä hiirillä sitä, miten urospuoliset yksilöt saataisiin eliminoitua ja naaraspuoliset tuottaisivat jälkeläisiä keskenään. Tutkimussuunnitelma ei saanut kuitenkaan kovin hääviä vastaanottoa, ja niinpä naiset suuntasivat hurjan odysseian kohti New Yorkia, kohti ajan hermolla elämistä, kohti kuuluisaa Andy Warholia.
Huumeet, prostituutio ja muutenkin kaikin tavoin roisi elämä oli jokapäiväistä todellisuutta. Valerie oli kehittänyt vallankumouksellisen SCUM-manifestin – scum-sanahan tarkoittaa suomeksi saastaa, mutta se oli myös Valerien luoma lyhenne sanoista Society for Cutting up Men, Yhteisö miesten nujertamiseksi. Mutta sitten rakas Cosmo menehtyi – miksi, milloin ja mihin, jäi ainakin minulle hieman epäselväksi, mutta joka tapauksessa Valerie ei ollut koskaan enää oikein entisensä. Yritykset päästä New Yorkin kulttuurielämään SCUM-manifestin ja näytelmäkäsikirjoituksen avulla johtivat lopultakin vain pilkkaan ja väheksyntään, eikä yritys esiintyä television talkshowssa sekään saanut tuulta siipiensä alle.
Katkeroitunut Valerie ampui Andy Warholia, joka ei sentään aivan kuollut mutta oli pitkään koomassa, ja Valerie joutui sitten oikeudenkäynnin seurauksena pakkohoitoon mielisairaalaan. Mihin sitten katosi parikymmentä vuotta, siitä ei kirja kerro, mutta hän kuoli vuonna 1988 saastaisessa hotellissa keuhkokuumeeseen.
Stridsbergin kirja on hengästyttävä lukuelämys; teosta ei tahdo malttaa laskea kädestään, kun siinä on kerran alkuun päässyt. Ihanaa, että sellaisiakin elämyksiä vielä on! Kovin optimistista mielialaa tämä surullinen tarina ei tietenkään jätä, mutta sen antama taitavasti kärjistetty kuva usean vuosikymmenen amerikkalaisesta elämästä teki syvän vaikutuksen. Ja Valeriessa oli kaikesta huolimatta jotain hyvin koskettavaa ja puhuttelevaa.
Ja jos joku haluaa lukea sen ihka oikean ja alkuperäisen SCUM-manifestin, sanottakoon, että se on ilmestynyt suomeksikin vuonna 2011 Savukeitaan kustantamana, Suvi Auvisen kääntämänä ja Akuliina Saarikosken esipuheella varustettuna.
