Pirjo Iivonen: Unelmien huivit

Unelmien huivit

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

”Olen aina rakastanut käsitöitä”, kertoo Pirjo Iivonen uuden kirjansa esipuheessa, ja tämä kyllä näkyy itse kirjassakin. Iivoselta on aiemmin ilmestynyt sukkakirja Unelmien silmukat (Moreeni 2015), joka sisälsi toinen toistaan herkullisempia sukkamalleja. Tällä kertaa Iivonen on siis keskittynyt huiveihin.

Kirjassa on pieni tekniikkaosuus, mutta perusteellista neuletekniikkaan opastamista kannattaa etsiä muualta. Mallitilkun tekeminenkin mainitaan, mutta itse asiassa huiveissa neuletiheydellä ei ole niin suurta merkitystä kuin puseroissa tai takeissa; monien ohjeiden kohdalla mainitaankin, että orjallista neuletiheyden mittaamista tärkeämpää on neulomisen jälki. Oleellista on, että neulottu pinta on kauniisti laskeutuva ja sopivan löyhä. Siksi huiveissa käytetäänkin usein normaalia isompia puikkoja.

Mahtava kirja taas kerran hyvältä kirjoittajalta ja mainiolta kustantajalta!

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...