On vuosi 1919. Horrossaarnaaja Eino Teräs kiertää maata ja kerää niukan elantonsa puhumalla unissaan. Johonkin seurantaloon tai isompaan tupaan on yleensä tuotu vuode, johon Eino asettuu levottomia uniaan näkemään. Eino näkee kamalia painajaisia, joissa pyöveli Jussila kiristää hirttosilmukan hänen kaulaansa, pienen tytön kaulaan. Herättyään hän ei muista mitään puhumastaan, mutta yleisö on yleensä mielissään. Poikkeustapauksiakin toki on. Hampaita lähtee kun halolla lyödään, eivätkä vasta sisällissodasta toipuvassa nuoressa maassa olot muutenkaan ihan vakiintuneet vielä ole.
Uneksija toi Jaakko Yli-Juonikkaalle Kalevi Jäntin palkinnon vuonna 2011. Se on jotenkin outo kertomus: aihe on erikoinen, ja matkan varrella sivutaan vielä esoteerisempiakin maisemia kuin pelkkää horteessa horisemista maksusta. Jaakko Yli-Juonikas erottelee kyllä uni- ja valvejaksot toisistaan, mutta aika tarkkana saa lukija olla, ettei mene lankaan. Toisaalta nämä siirtymät kahden maailman välillä on tehty taiten, ja vain pienet yksityiskohdat paljastavat kummasta on kyse.
Minulle lukijana jäi hieman epäselväksi, mikä oli tarinan opetus. Tai oikeammin, miksi kirja oli kirjoitettu. Ehkä takana on isompaa vertauskuvallisuutta kuin mitä sieltä onnistuin esiin kaivamaan, ehkä koko juttu olikin vain yhden hyvin pohjustetun sanaleikin ympärille kiertynyt pitkä sketsi. Mene ja tiedä, mutta kyllä Uneksijasta hyvää luettavaa muutamaksi illaksi saa.