Mies, joka työskentelee hautaustoimistossa, pukee ja ehostaa vainajia, osaa hommansa todella hyvin. Hän on perheenisä. Hän on ammattirikollinen. Kivi, Jarmo Kivi. Kenenkään ei kannata asettua häntä vastaan. En haluaisi tavata häntä.
Heti alussa tapahtuu murha. Markus menettää henkensä. Lavastetaan se itsemurhaksi. Markus ei ollut ihan niitä parhaiten eläviä, huumeita ynnä muuta, joten mikäs sen helpompaa, kuin itsemurha.
Tuomas Lintu on nuori mies, jolla ei tunnu mikään menevän putkeen. Opiskelut mättää ja töitä olisi saatava, mutta nekin menevät sivu suun. Tyttöystävä on masentunut. Luulen kyllä, että Tuomaskin on masentunut, etenkin sen jälkeen, kun hänelle tulee tieto, että hänen veljensä Markus on kuollut. Markus tuntui olevan kaikesta huolimatta äidilleen tärkeämpi kuin Tuomas.
Juuri kun näyttää siltä, että Tuomas on menetetty, Jarmo Kivi astuu kuvioihin ja pestaa Tuomaan hommiin. Lukijan tekisi mieli varoittaa Tuomasta, mutta onko liioin vaihtoehtoja. Tätyy toivoa, että Tuomas selviää.
Kivi on nimensä veroinen. Kova kun kivi, joka kätkee ikiaikaisen salaisuuden, eikä kerro sitä. Se jää vaivaamaan ja sitä jää odottamaan seuraavaa kirjaa, joka voisi valaista enemmän tai lisää.
Marko Kilpi vangitsee lukijansa tähän kirjaan. Kun sen aloittaa, se toimii kuin hyvä elokuva. Nopeita ja toimivia ottoja ja joka kappale jättää nälän seuraavaan. Sitä vaan etenee ja kaikki ulkopuolinen jää jonnekin. Undertaker ottaa ja vie, eikä sitä voi vastustaa. Olen ihan hemmetin ylpeä, että tällaista kirjoitetaan Suomessa.