Mielenkiinnollahan tuota baarikaapista ulospyrkivää henkilöä tutkaili ja tunnisteli, vaikkei itsellä alkoholin kanssa ole ollut hädänpäivää. Peukut pystyssä luetutti alkoholfree-päiväkirjaa: – Ai että kun tieteilijä onnistuisi omassa ihmiskokeessaan! Onhan moni onnistunut, kuten Mertaranta, ja yhtä moni epäonnistunut, kuten…
Puolessa välissä kirjaa alkoi ote kirjaan herpaantua: samantapaisina toistuivat päivät alkoholittomuuden kanssa – tylsähköjä kamppailupäiviä siis.
”Sunnuntaina 28. toukokuuta. Alkoholiannokset: 2 – Korvaavia nautinnontuottajia: Ei todellakaan – Olotila: Kyllästynyt
Torstai 1. kesäkuuta. Alkoholiannokset: 0 – Korvaavia nautinnontuottajia: Ei löydy – Olotila: Väsynyt
Mutta aivan erityisesti: haluaisin vain vetää kunnon perskännit.”
Nuorisokirjailija, biotieteen dosentti, tri Leena Valmu kertoo omasta taistelustaan irti jokapäiväisestä alkoholin lipittämisestä, sipittämisestä. Aikansa ottaa ja koettelemuksia on, varsinkin kun työ matkustuttaa pitkin Eurooppaa ja Amerikkaa – lentämiseen ja työhön liittyvät viinakset turhan houkuttelevasti läsnä.
Tilastojen rakastajana Valmu syvähuokailee, miten Suomen valtio oli huolissaan kansalaistensa viinanjuontimäärästä (2 litraa vuodessa per lärvi) määräten kieltolain vuosiksi 1919–1932. Nykyisin on laskettu naisen riskirajaksi 12 litraa etanolia vuodessa. Suomalaisen keskikulutus on 8,5 litraa tällä haavaa.
”Laskelmieni mukaan oma vuosikulutukseni ennen hankkeen aloitusta oli jossain kahdenkymmenen litran tasolla. Siitä saisikin valtiomme olla huolissaan.”
Ja nyt ympäristö, paitsi kotiväki, tohtii epäillä ja väittää ettet sinä mikään juoppo ole etkä alkoholin väärinkäyttäjä. Sanaani ei uskota! ”Pitäisikö minun ryhtyä väittelemään? – Usko nyt jumalauta, kyllä minulla on alkoholiongelma.”
Miten ’muijan’ käy. Juonta en voi paljastaa, spoilata. Joten ei muuta kuin etsimään Valmun oikeata elämää kuvaava taisteluni-kirja Ulos baarikaapista käden ulottuville ikään kuin rentouttavaksi lasilliseksi.
Pakko kai Leenan on onnistua, koska on kirjan omin käsin saanut kasaan?