Onko ujoista mihinkään tässä ekstrovertteja, puheliaita ja näkyvästi eteenpäin pyrkiviä ihmisiä suosivassa yhteiskunnassa ja työelämässä? Miksi opettajat kantavat huolta ujoista oppilaista ja arvioivat ulospäin suuntautuneiden omaavan paremmat sosiaaliset taidot, vaikka he olisivatkin aggressiivisuuteen taipuvaisia? Ovatko temperamentti ja persoonallisuus perittyjä vai hankittuja ominaisuuksia? Ja mitä ujous oikeastaan tarkoittaa? Keltikangas-Järvinen toteaa, että temperamentti on myötäsyntyinen ominaisuus ja että ”ujous tarkoittaa kaikkialla sosiaalisten tilanteiden herättämää ahdistusta, mutta se, kuka sitten lopulta on riittävän ahdistunut ollakseen ujo, riippuu siitä, millaisia ovat ympärillä olevat muut ihmiset.”
Kirjassaan Keltikangas-Järvinen puhuu ujoudesta enimmäkseen lapsia koskien, kun taas aikuisten kohdalla hän kirjoittaa introversiosta. Totuus lienee se, ettei kukaan ole ainoastaan introvertti tai ekstrovertti, vaan kyseessä on jatkumo, jolle ihmiset sijoittuvat; monia ei voi kutsua kummallakaan nimityksellä, vaan heistä voitaisiin käyttää termiä ambivertti. – Aivan kirjan lopussa on vielä pieni luku siitä, mikä on ujouden ja introversion ero; tästä olisin mielelläni lukenut enemmänkin, koska hyvin moni voi käsittääkseni olla introvertti olematta ujo tai päinvastoin.
Keltikangas-Järvisen teksti on selkeää, ymmärrettävää, ehkä vähän kuivakkaa, mutta paljon tietoa tästä kirjasta saa, ja uskon, että aihepiiri kiinnostaa monia. Suosittelen!