Maan alta löytyy jättiläismäinen metallinen käsi, joka hohtaa valoa. Käsi on monin tavoin mahdoton: se edustaa hyvin kehittynyttä teknologiaa, mutta on tuhansia vuosia vanha.
Maahan kätkettyjä ruumiinosia löytyy enemmänkin ja lopulta kootaan tiimi, joka keksii menetelmän, jolla niitä voi etsiä. Osista koostuu kokonainen jättiläispatsas. Mistä patsaassa on kyse? Kuka sen on tehnyt, mistä se on tullut, miksi se on hajoitettu osiin ympäri maailmaa ja mitä sillä voi tehdä, nyt kun se on koossa?
Uinuvat jättiläiset on kirjoitettu haastattelujen ja päiväkirjamerkintöjen muotoon. Tiimin jäseniä haastattelee nimettömäksi jäävä taustahahmo, jolla tuntuu olevan rajattomasti valtaa, paljon rahaa ja ikävä asenne.
Kirjan ympärillä leijuu aika lailla pöhinää ja Likelläkin taitaa olla kirjan suhteen odotuksia, tässä on sivujen reunatkin huomiotaherättävästi mustat, jotta kirja erottuu kirjakaupassa paremmin edukseen. Kirjallisesti Uinuvat jättiläiset ei ole todellakaan mikään mestariteos, vaan selvästi mahdollisimman suurelle yleisölle suunnattu teos: kieli on yksinkertaista ja helppolukuista.
Tarinassa onkin kyllä pari ihan hyvää ideaa ja juttu etenee haastatteluformaatista huolimatta sujuvasti. Jos kirjailijoille yleensä sanotaan ”näytä, älä kerro”, tämä teos on lähestulkoon pelkkää kertomista. Tapahtumat käydään läpi haastatteluissa jälkeenpäin. Kerronta on toki taloudellista ja nopeasti etenevää.
Kuten Goodreadsista löytynyt kommentti hyvin tiivisti: Jos luet vuoden aikana vain yhden scifikirjan, lue tämä. Jos luet useamman, tämän ei tarvitse välttämättä kuulua joukkoon.
Jos jatko-osa (joita on tulossa kirjailijan mukaan ainakin kaksi) Waking Gods ilmestyy suomeksi vielä kun tämä on muistissa, saatan jatkaakin sen pariin. Vaikka Uinuvat jättiläiset onkin vähän höpsö, pakko on myöntää, että asetelma on omalla tavallaan aika kiinnostava.