Tiina Raevaara: Uinuva solu

Uinuva solu

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Entinen geenitutkija ja monessa liemessä keitetty (tarkalleen ottaen tähän mennessä kolmessa aikaisemmassa) Eerika Hämeranta kohtaa tyttärensä kanssa junassa sairastapauksen, joka vaikuttaa epäilyttävästi jonkinlaiselta uudelta tarttuvalta taudilta. Nopeasti käy kuitenkin ilmi, että kyseessä onkin yksi laboratorio-olosuhteiden ulkopuolelta täysin hävitetyksi luultu virus ja Eerika päätyy opiskeluaikaisen kaverinsa pyynnöstä Espoon Otaniemeen tarkkailemaan tutkimusryhmää, jolla teoriassa on pääsy vastaavien virusten käsittelyyn. Kuten arvata sopii, juoni tiivistyy ja laajenee kohti kansainvälistä biologista sodankäyntiä ja terrorismia.

Tiina Raevaaran neljäs Eerika Hämeranta -kirja Uinuva solu on tiivistunnelmainen ja juoneltaan uskottava. Raevaara käyttää taitavasti apokalyptisimpiä muistoja koronapandemian alkuvaiheista ja kirjan alussa lukija pohtii, että olemmeko me nyt jossain rinnakkaistodellisuudessa, joka on melkein kuin omamme. Se, että tappava virus pääsee (tai päästetään) karkuun laboratoriosta, on hyvin luonnollinen selitys taudin ilmestymiselle väestön keskuuteen eikä tästä tietenkään ole pitkä matka siihen, että joku tietoisesti omia tarkoituksia saavuttaakseen näin tekisi.

Espoon Otaniemen yliopistokampus ei ehkä tarjoa kaikkein uskottavimpia puitteita kansainväliseen bioterrorismitarinaan, mutta Raevaara on selvästi syvällä tieteen tekemisessä käytännön tasolla ja tuntee kuvailemansa ympäristön erinomaisesti. Muutamissa kohdin kirjan päähenkilön menneisyyttä olisi voinut vähän syvällisemmin selittää eikä olettaa, että lukija tuntee kaikki päähenkilön aiemmissa kirjoissa kohtaamat edesottamukset erinomaisesti. Uinuva solu pitää kuitenkin otteessaan ja juonen tempo kiihtyy nautittavalla tavalla lopun huipennukseen.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...