Åsa Larsson: Uhrilahja

Uhrilahja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ruotsin Lapissa tapahtuu jälleen outoja asioita. Lainion kylässä ammutun karhun vatsasta löytyy ihmisen peukalo, jonka vahvistetaan kuuluneen vanhalle miehelle, Fransille. Muutaman kuukauden kuluttua paljastuu raaka murha. Fransin tytär, Sol-Britt Uusitalo, on pahoinpidelty talikolla kuoliaaksi ja seinälle on kirjoitettu suurin kirjaimin ”HUORA”.

Miksi? Siksikö, että hän oli kertonut haluavansa lopettaa suhteensa jonkun miehen kanssa, kuten puhelintiedoista käy ilmi? Järkytyksen keskellä naisen löytäneet muistavat, että Sol-Britt piti huolta seitsemänvuotiaasta lapsenlapsestaan Marcuksesta, mutta missä poika oikein on? Kuolema on vainonnut koko sukua, Marcuksen isä jäi kolme vuotta sitten auton alle. Lisäksi kaikki tietävät, että Sol-Brittin isoäiti, nuori opettajatar, murhattiin luokkahuoneeseensa noin yhdeksänkymmentä vuotta sitten.

Syyttäjä Rebecka Martinsson alkaa ihmetellä, miten yhdestä suvusta on voinut kuolla niin moni. Onneksi pieni Marcus-poika on turvassa, vaikka hän ei vielä ole puhunutkaan mitään. Vai onko – joku yrittää tehdä hänetkin vaarattomaksi, mutta epäonnistuu. Rebecka uskoo murhien liittyvän hämäriin kuolemantapauksiin jo menneisyydessä. Hänet kuitenkin hyllytetään kätevästi tehtävästä jääviyden perusteella sekä vedoten sairaslomaan, jolle hän joutui psyykkisistä syistä. Rebecka ei kuitenkaan lannistu. Hän ottaa lomaa ja alkaa selvittää yhteyksiä. Jotakin on tapahduttava, ennen kuin seuraava uhri on käsissä.

Kerronta etenee historiallisissa yhteyksissä sekä nykypäivässä, oudosti saman suvun jäsenet ovat sekä uhkaajina että uhattuina. Historiassa joudutaan palaamaan aina 1900-luvun alkupuolelle ja nuoren opettajattaren elämään sekä kohtaloon Kiirunassa sen lisäksi, että eletään nykyhetkessä. Nuoren Elinan tarina on omalla tavallaan kiehtova ja lopulta julmakin. Nuoren opettajattaren muutto pikkukylästä suureen ja ihmeelliseen Kiirunaan, rakkaus lukemiseen sekä myöhemmin vanhempaan mieheen – mieheen, joka ei kuitenkaan mene naimisiiin hänen kanssaan. Hienoa ajankuvaa, joka kietoutuu lopulta tiiviisti nykyhetken tapahtumiin. Motiivi on kuitenkin se vanha ja tavallisin kaikista – raha. Mistä sitä olisi tullut ja kenelle? Kaikkihan ovat kylässä nykyään rutiköyhiä… Tätä Rebeckakin ihmettelee, mutta menneisyys kertoo tarinaansa kuitenkin nykyisyydestä piittaamatta. Lopulta kaikki selviää eikä tilanne ole siltikään yksinkertainen.

Åsa Larsson kertoo jälleen Lapista, suomalaisillekin kovin tutuista seuduista ja pari sanontaa on alkuperäisessä painoksessa jopa suomeksi. Hän tuo esiin jälleen samat teemat kuin aikaisemmissakin jännäreissä: uskovaisten suuren vaikutuksen, rahan vallan sekä sisäänpäin kääntyneen, eristyneen ympäristön kasvattamat vähän erikoislaatuisemmat ihmisetkin. Miten suuri valta aikanaan olikaan pitäjän rikkaimmalla miehellä, hänellä, joka toi vaurautta ympäristöön. Kaivostoiminta oli vilkasta, ihmisillä riitti töitä ja ilkeä isännöitsijä oli ainut, kenelle piti olla mielinkielin. Isännöitsijä sai mitä ansaitsikin, mutta herra eli pitkään ja häneltä jäi jälkeen myös jotakin pysyvää. Poika, jolle hän jätti myös eräänlaisen perinnön.

Larsson syventää entisestään päähenkilöidensä luonteita, varsinkin Rebeckan ja Anna-Marian elämää ja työn käänteitä. Väittäisin tätä tähän mennessä parhaaksi sarjan kirjaksi, erinomaista kesälukemista jokaiselle – varsinkin, jos sattuu vaikkapa retkeilemään Lapissa. Mielenkiintoinen tapahtumaympäristö, psykologinen ote sekä erikoislaatuiset ihmiset ja tapahtumat pitävät otteessaan tiiviisti koko kirjan ajan.

Pitkään odotettu viides Rebecka Martinsson -sarjan dekkari ei jätä ketään kylmäksi. Kirjat voi lukea missä järjestyksessä tahansa, mutta jos haluaa perehtyä Rebeckan mieleen ja aikaisempiin tapahtumiin, kannattaa lukea tämän jälkeen vaikkapa kaikki alusta lähtien. Siinä projekti vaikka kesäloman ajaksi.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...