Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Eipä luulisi, että Välimereen hukkunut vanha pakolaisnainen herättäisi koko Euroopassa kovin suurta tapahtumaketjua, mutta näin vain käy tässä tapauksessa, jossa uhri nostetaan anonymiteetistä numeroksi 2117.
Jussi Adler-Olsenin kirja kuvaa tätä tragediaa ja sen seurannaisvaikutuksia monesta eri näkökulmasta: on tuottoisaa juttua väijyvä espanjalainen toimittaja Joan, terroristiryhmän johtaja Ghaalib, kööpenhaminalainen huoneeseensa tietokonepelin kanssa linnoittautunut hikikomoritapaus Alexander sekä tietysti ryhmä Q:n jäsenet Carl, Assad ja Rose, jotka alkavat hurjan kilpajuoksun kelloa vastaan torjuakseen verisiä terroritekoja.
Tässä kirjassa poliisiryhmästä esiin nousee erityisesti Assad, jonka salaperäinen menneisyys avautuu yhä enemmän. Lisäksi Rose, joka sarjan edellisessä osassa Selfiet vaipui surulliseen psykoosiin, reipastuu ja virkistyy silmin nähden, kun hänen tietojaan ja taitojaan taas tarvitaan – itse asiassa Rosen ”parantuminen”, olkoonkin vain sivujuonena kirjassa, tuntuu lukijasta vähän liiankin nopealta, vallankin, kun teoksen 500 sivuun olisi mahtunut yhtä jos toistakin kuvausta.
Mutta periaatteessa nämä eri kertojatasot toimivat romaanissa oikein hyvin. ”Paras tähänastisista Osasto Q -sarjan romaaneista”, hehkuttaa tanskalainen sanomalehti Berlingske kirjan takaliepeen tekstissä. Tästä en ole kuitenkaan ihan samaa mieltä. Vai olisiko sittenkin kysymys vain siitä, että tällainen kansainvälistä terrorismia kuvaava juoni ei ole ehkä juuri minun suosikkiaihepiirini, vaikka kuinka rationaalisesti tiedostankin sen tärkeyden?
Vaikea sanoa, mutta en mitenkään haluaisi antaa henkilökohtaisten preferenssieni ylittää kirjallisia arvoja. Enkä varmasti jätä Adler-Olsenin seuraaviakaan teoksia lukematta, kuvaavat ne sitten mitä tahansa. Lisäksi toivon edelleen, että niiden suomentaminen pysyy Katriina Huttusen taitavissa käsissä.
