Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tyyni valtameri oli merkillisellä, lähes mystisellä tavalla erikoinen lukukokemus. Aareleidin edellinen suomeksi julkaistu teos Korttitalo ei valitettavasti tullut käsiini, mutta siinä on jälleen kerran yksi surullinen puute lukuhistoriassani.
Tyynen valtameren keskiössä ovat äiti ja tytär, Emma ja Stella, ja heidän tarinoitaan reunustavat vielä Emman äiti Helene ja Stellan sisar Laura ja tytär Ruth. Kirjan alussa Stella näkee miehensä Andersin katoavan rappukäytävään vieraan naisen kanssa. Päällisin puolin tyynen Stellan sisällä kuohuu valtameri:
Hän tiesi tasan tarkkaan mitä oli nähnyt, selitystä ei tarvittu – tai selitykseen olisi kulunut koko loppuelämä, eikä se silti olisi muuttanut mitään, sillä mustaa ei voi puhua valkoiseksi. On hetkiä, jotka halkaisevat ajan kahtia, ja tämä oli juuri sellainen.
Mutta myös Stellan vanhemmat ovat kokeneet paljon rakkauden merellä eikä aivan osattomaksi ole jäänyt Helenekään. Salaisia tarinoita, yhtaikaa kiihkeitä ja hillittyjä. Sillä petetyt – tai ehkä vieraiden osapuolien takia unohdetut – osapuolet eivät revi kumppaneitaan kappaleiksi, eivät riitele hillittömästi. Mutta antavatko he anteeksi? En tiedä. Eivät ainakaan unohda.
Romaanissa vuodet ja kertojanäkökulmat vaihtelevat, samoin paikat: ollaan välillä Virossa, välillä Neuvostoliitossa, ja Helsinkikin saa osansa. Aluksi tuo rakenne tuntui hieman sekavalta, mutta lukemisen edetessä sen rytmi alkoi viedä mennessään kuin meren aallot.
Tyyni valtameri on laatukirjallisuutta parhaimmillaan olematta silti ikävä tai monimutkainen. Jokaisen, joka pohtii parisuhdetta, pettämistä ja sukupolvien välisiä salaisuuksia, kannattaa lukea se. Ja itse asiassa muidenkin.
