Eila Pennanen: Tyttölapsi

Tyttölapsi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tyttölapsi saattaa loppuun Eila Pennasen kuusiosaiseksi venyneen kirjasarjan. Alkuperäinen trilogia valmistui jo 1970-luvulla, mutta Pennanen palasi vielä kolmen kirjan verran äitiinsä pohjautuvan Himmun elämään. Tässä viimeisessä osassa pääosassa onkin sitten Pennanen itse sekä Aila-tyttönä 1920-luvulla että kirjailija Marjatta Pätösenä 1990-luvun Helsingissä.

1920-luku oli tuttua tavaraa sarjan lukijoille: Pätösten sosiaalinen nousu jatkuu, vanhemmat lapset aikuistuvat, valmistuvat opinnoistaan ja menevät töihin ja avioon. Aila perheen iltatähtenä on omanlainen tapauksensa, kuriton lapsi aikansa tottelevaisuutta ja kiltteyttä painottavan kasvatuksen keskellä. Kouluvuodet tuovat omat vaikeutensa Ailan elämään.

1990-luvulla Aila Marjatta on yksinäinen vanha nainen, joka on ollut naimisissa kolmesti ja saanut muutaman lapsen, joista on jo jokseenkin vieraantunut. Paluu omaan lapsuuteen romaanin kirjoittamisen myötä tuo Marjatan parempaan yhteyteen lastensa ja lastenlastensa kanssa, ystävä Tildan avustuksella.

Tyttölapsi on oiva lopetus pitkälle sarjalle ja jäikin Pennasen viimeiseksi teokseksi: Pennanen oli kirjan ilmestyessä jo 76-vuotias. Ihan puhtaasti omaa elämäänsä hän ei kirjassa kuvaa, autofiktion puolella ei olla, mutta omaelämäkerrallisia vaikutteita on kuitenkin mukana. Omista vanhemmistaanhan Pennanen alkuperäisen trilogiansa kirjoitti, joten miksei sitten lopulta kirjoittaisi tarinaan itseäänkin. 1900-luvun alun alemman keskiluokan elämänmenosta ja Tampereen historiasta kiinnostuneille koko sarjalle voi antaa lämpimän suosituksen, kaikesta sen vanhanaikaisuudesta huolimatta.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...