Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Minkälaista oli menneisyydessä kasvaa tytöstä naiseksi? Tähän kysymykseen vastaa Tyttöjen vuosisadat, joka johdattaa tyttöjen elämään keskiajalta aina 1800-luvulle niin Suomessa, Pohjolassa kuin Britanniassa ja Ranskassakin. Henna Karppinen-Kummunmäki syventyy kirjassaan tyttöjen kasvatukseen ja koulutukseen, mutta myös huvituksiin ja ystävyyssuhteisiin luodaan katsaus. Sanottakoon heti, että positiivista kirjassa on se, että Karppinen-Kummunmäki pyrkii tuomaan esiin menneisyyden tyttöjen omia ajatuksia, pelkoja ja toiveita. Lukuisat poiminnat kirjeistä ja päiväkirjoista elävöittävät kirjaa kiitettävästi ja tuovat mukaan myös yksilöllisiä kokemuksia.
Jos kirjasta pitäisi valita jotain, jossa kontrasti nykyaikaan näkyy eniten, niin ehkäpä siinä miten lasten hoidosta ja kasvatuksesta vastasi muutkin kuin omat vanhemmat. Sukulaiset, palvelijat ja imettäjät olivat olennainen osa menneisyyden hoitoverkostoa tavalla joka tuntuu nykyään vieraalta. Tavallista esimerkiksi oli, että ylhäisönaiset luovuttivat oman lapsensa imettäjälle muutamaksi ensimmäiseksi vuodeksi. Imettäjästä saattoikin tulla lapselle läheisempi henkilö kuin omasta äidistä, ja Karppinen-Kummunmäki pohtiikin miten tällainen vauva-ajan ero vanhemmista saattoi tehdä paljon vahinkoa myöhemmille vanhempi–lapsi-suhteille. Jane Austen sisaruksineen on yksi tunnettu esimerkki, jossa suhde omaan äitiin jäi hyvin etäiseksi.
Näin yleisenä huomiona kirjasta jäi mieleen myös tietynlainen passiivisuuden ihanne, jota tyttöjen piti noudattaa. Ei saisi näkyä ja kuulua, tai muuten tuoda itseään esille. Piti olla hiljainen ja nöyrä, mutta ei kuitenkaan liian, jottei vaikuttaisi oppimattomalta. Mielellään miellyttävä ja eloisia ja hyvä keskustelija, mutta ei kuitenkaan liian nauravainen, tai herra paratkoon – nokkela!
Ylhäisön naiset saivat kyllä koulutusta, mutta heillä se rajoittui kotiopiskeluun, sillä pojille varattuihin oppilaitoksiin ja yliopistoihin tytöillä ei ollut pääsyä. Karppinen-Kummunmäki huomauttaa, että silloin kuin tyttö ylipäätään sai muodollista koulutusta, se monesti keskittyi vuosisadasta toiseen tiettyjen perusasioiden ympärille: lukeminen, kirjoittaminen, vieraat kielet ja kristinuskon oppien tunteminen. Toki myös tanssi, käsityöt ja kotitalous olivat tärkeässä osassa. Kirjeenkirjoitustaito erityisesti oli merkki sosiaalisesta asemasta, mutta merkille pantavaa on, miten naiskirjailijoita kuitenkin verrattiin prostituoituihin ja näyttelijättäriin, toisin sanoen ihmisiin, jotka mainostivat omaa työtään ja siinä samalla itseään. Hyvälle naiselle riittävä maine kodin ulkopuolella oli vaimon tai tyttären rooli, Karppinen-Kummunmäki kirjoittaa.
Sopivaisuuden rajat tuntuvat välillä olleen nykysilmin hieman mielivaltaisia. Musiikin harrastamista esimerkiksi pidettiin naisille sopivana, mutta ei kuitenkaan viulun tai huilun soittamista, joita pidettiin maskuliinisina soittimina. Silti, kirjassa ei kuitenkaan nouse päälimmäisenä esiin niinkään kurjuus tai edes vaihtoehdottomuus, vaan pikemminkin arkiset ilot ja surut. Menneisyyden moninaisuus ylipäätään oli paljon suurempaa kuin lait ja asetukset antavat ymmärtää. Historia esimerkiksi keskittyy usein pienilukuiseen aatelistoon, mutta yhteiskunnan alemmilla portailla säännöt eivät välttämättä olleet yhtä tiukat, ja muistettava on sekin, ettei edes menneisyydessä kaikista naisista tullut vaimoja ja äitejä, olipa se sitten miten ihanteellista hyvänsä.
Tyttöjen vuosisadat antaa kaiken kaikkiaan hyvän kuvan menneisyyden arjesta, ja varsinkin jos aihe on uusi kannattaa tähän kirjaan tarttua; Karppinen-Kummunmäki kirjoittaa viihdyttävästi ja sen verran tiiviisti, että kiinnostavan kirjan lukee helposti päivässä. Suosittelen!