Sara Blædel: Tyttö puun alla

Tyttö puun alla

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kun jo useampi vuosi sitten luin Sara Blædelin varhaisemman kirjan Unohdetut tytöt (2016), ajattelin optimistisesti alkaa seurata lukuisten skandidekkarisarjojen lisäksi myös tätä rikosetsivä Louise Rickistä kertovaa sarjaa, mutta niin vain kävi, että pari kirjaa jäi väliin. Mainitussa Unohdetut tytöt -romaanissa Louise Rick ja rikospoliisi Eik Nordstrøm olivat työpari, mutta nyt heistä on yks kaks tullut myös rakastavaiset, jotka Louisen sapattivapaan aikana matkustelevat kummankin teini-ikäisten lasten kanssa ympäri maailmaa.

Louisen lähimpänä rikostentutkintakumppanina on nyt toimittaja Camilla Lind. Louisen matkan aikana kotimaassa tapahtuu hurjia: vuosia sitten luokkaretkellä kadonneen koulutytön Susanin ruumis löydetään muumioituneena ja hyönteisiä kuhisevana bornholmilaisesta luolasta, ja Camilla innostuu tapauksesta ja päättää ryhtyä selvittämään sitä. Louisekin joutuu palaamaan kotiin toiselta puolelta maapalloa, koska hänen veljensä Mikkel on yrittänyt itsemurhaa Trine-vaimon kadottua. Vähitellen käy ilmi, ettei Trinen katoaminen yhtaikaa Susanin löytymisen kanssa tainnut sittenkään olla vain yhteensattuma.

Tässäkin kirjassa rakenne on dekkareille peräti tyypillinen: on nykyhetken kuvausta, luokkaretken aikaista kerrontaa sekä tietenkin ne pakolliset kursiivijaksot, joiden kertoja pysyy pitkään tuntemattomana. No, olen päättänyt, etten enää ota paineita tästä kursiivivillityksestä: auttaahan se lukijaa pysymään kartalla tapahtumista.

Kirjassa on lukuisa määrä henkilöitä, ja tuntuu, että kaikkien heidän taustallaan on synkkiä tapahtumia, on itsemurhia ja niiden yrityksiä, katoamisia ja kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. En ole ihan varma siitä, olivatko kaikki henkilöt saippuaoopperamaisine elämänvaiheineen täysin tarpeellisia kirjan kokonaisuudessa, ja lisäksi minussa herätti hämärää ärtymystä se, että joukkoon oli tungettu pari lähes samannimistä henkilöä. Ei heitä nyt voinut toisiinsa sekoittaa, mutta maailmahan lienee nimiä täynnä. 

Tyttö puun alla on ripeästi edistyvä ja helppolukuinen, lähes viihteellinen dekkari, jota ei noista edellämainituista ikävistä taustatapahtumista huolimatta tulisi mieleenkään kutsua nordic noiriksi. Uskon kuitenkin, että se löytää lukijansa, sillä populaarikulttuuriin vilkaisu antaa ymmärtää, että katoamiset ja niiden tutkinta ovat tällä hetkellä hyvin suosittua materiaalia. Eikä ihme, sillä onhan läheisen katoaminen varmasti hyvin hurja asia, jonka pöyhiminen dekkareissakin tuntuu nyt kiinnostavan lukijoita.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...