Tyttö, nainen, toinen antaa lukijalleen kaksitoista mahdollisuutta sukeltaa toisen ihmisen saappaisiin ja elää hetken katsoen maailmaa aivan uudesta näkökulmasta. Tai näin ainakin minä kirjaa lukiessani tunsin.
Epäilin aluksi kirjan teemojen raskautta ja massiivisuutta. Ajattelin niiden olevan liian suuria mahtumaan yhden kirjan kansiin ilman, että lukija tuntee itsensä täysin selätetyksi loppuun päästessään. Olin väärässä. Henkilökuvien avulla kirjailija on onnistunut luomaan kuplan, jonka avulla lukija tutustuu feminismin, seksuaalivähemmistöjen ja ennakkoluuloista kärsivien naisten elämään. Näistä yksilöiden kertomista tarinoista muodostuu kokonaisuus, joka avaa silmät ja korvat kuuntelemaan maailman monimuotoisuutta.
Kerronnaltaan elävä, naurun ja epätoivon välillä aaltoileva romaani kertoo esimerkiksi menestyneestä lesbosta näytelmäkirjailijasta, opettajattaresta Lontoon alirahoitetuissa kouluissa, muunsukupuolisesta someinfluensserista ja 93-vuotiaasta maanviljelijä-isomummosta. Heitä, ja kirjan kahdeksaa muuta kertojaa yhdistävät halu oman paikkansa ja tilansa löytämisestä ympäristössä, joka antaa heidän kasvaa omaan suuntaansa muiden mielipiteistä välittämättä.
Täytyy kuitenkin myöntää, että vaikka rakastuin kirjan sulavasti rakennettuun sisällykseen, joka yhdistää naiset toisiinsa, hidastui kirjan juonen kulku välillä olemattomaksi. Tästä huolimatta romaani Tyttö, nainen, toinen saa paikan kirjahyllystäni paikalta, josta kaikki sen varmasti näkevät!
Bernardine Evaristo on englantilais-nigerialainen kirjailija. Hän on julkaissut teoksia lukuisista eri tyylilajeista. Evaristo on kirjoittanut muun muassa runoutta, esseitä, artikkeleita ja kirjallisuuskritiikkiä. Tyttö, nainen, toinen on moninkertainen kirjallisuuspalkintojen voittaja (muun muassa Booker-palkinto) ja The British Book Awards nimesi Evariston vuonna 2020 vuoden kirjailijaksi.