Kim Fupz Aakeson ja Salla Savolainen: Tyttö joka muisti kaiken

Tyttö joka muisti kaiken

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pitääkö lastenkirjassa olla opetus? Hämmästelen jossain määrin omaa reaktiotani kirjaan, jossa opetusta ei ole. Näinkö järjestyksen ihminen sitä onkin? Tyttö joka muisti kaiken kertoo kaupungista, jonka asukkaat unohtavat eräänä päivänä kaiken. Kukaan ei muista, miten elämää aikaisemmin elettiin – paitsi yksi tyttö, joka avuliaasti kertoo kaupunkilaisille, miten nukuttiin pitkään, syötiin sämpylöitä hillon kanssa, ostettiin karkkia ja leikittiin lasten kanssa.

Näin sitten tehdään, kun tyttö kerran niin sanoo – mutta jos kaikki tekevät mitä haluavat, kuka on kaupassa myymässä sämpylätarpeita, hilloa ja karkkia? Kysynpähän vaan. Jokin tarinassa siis tökki ja kirja tuntuu muutenkin lupaavan enemmän kuin antaa, tarina tuntuu jäävän vähän kesken. Salla Savolaisen kuvituksenkin ihmiset ovat jotenkin liian karikatyyrimaisia.

Mutta niin se vain on, että vanhempien ja lasten mieltymykset eivät aina osu yksiin. Kirja, joka ei miellyttänyt vanhempia, oli tällä kertaa lapsen makuun. Sehän lopulta on kuitenkin lastenkirjalle tärkeintä.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...