David Lagercrantz: Tyttö joka etsi varjoaan

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Parisen vuotta sitten, kun olin lukenut David Lagercrantzin kirjoittaman jatko-osan Stieg Larssonin Millennium-sarjalle, olin aika lailla skeptinen kirjan suhteen, mutta arvelin kuitenkin, etten pystyisi jättämään väliin seuraavaakaan osaa, jos sellainen tulisi. No, sehän julkaistiin, ja minäpä tartuin siihen, vaikkakin vähän jälkijunassa tällä kertaa. Lisbethin ja Mikaelin maailmassa tuntui kaikesta huolimatta olevan jotain kiehtovaa, jotain maagistakin, enkä sitä paitsi voinut uteliaisuudeltani jättää käyttämättä tilaisuutta selvittää, miten heidän ja erityisesti Lisbethin oikein käy.

”Lisbeth solahti ikään kuin madonreiän läpi kybermaailmoihin, jotka näyttivät olevan peräisin joltain toiselta aikakaudelta, ajalta ennen internetiä”, kerrotaan tämän uuden osan alussa, ja kyllähän se paikkansa pitää, ja niinpä Lisbeth on saanutkin seuraajakseen monen monituista nörttiä etenkin pohjoismaisessa dekkarikirjallisuudessa. Kun nyt Lisbeth kuitenkin on se Yksi ja Ainoa kaiken selville saava kyberhakkeri, tuntui vähän säälittävältä ja harmittavaltakin, ettei Lagercrantz ollut saanut kirjoitettua häntä tässä uudessa osassa nykyistä suurempaan rooliin.
Mikael, joka nyt ainakin minusta on kiinnostavuudessa aina jäänyt kakkoseksi, onkin ihan statistina.

Kirjan keskiössä ovat Ruotsissa pelottavan myöhään suoritetut epäeettiset ja aika lailla epätieteellisetkin ihmiskokeet, jotka ovat tietysti aiheena oikein mielenkiintoisia, ja kyllä kirjailija niistä ihan hyvin saa juttua irti. Sen sijaan sivujuoni, jossa nuori musliminainen on joutunut kunniamurha-uhan kohteeksi, tuntui hyvin irralliselta ja kovin moneen kertaan luetultakin, asian vakavuutta mitenkään väheksymättä. Kirjan nimen suomennos tuntuu muuten perin kummalliselta – miksi mies on muutettu tytöksi? Kyllähän asia Lisbethiäkin liippaa, mutta pankkiiri Leo Mannheimerin tarina on kuitenkin selvästi pääosassa. Sen sijaan Outi Mennan suomennos on sujuvaa työtä kuten aina.

Mutta eipä tätäkään osaa tehnyt mieli kädestään kesken laskea, kyllä Lagercrantz osaa jännittävää tekstiä kirjoittaa. Ehkä vain se alussa mainitsemani maagisuus on poissa. Mutta seuraavakin osa lienee tulossa, ja muistan hämärästi lukeneeni jostain, että kirjailija on luvannut sen olevan sarjan viimeinen. Joten katsotaan sitten…

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...