Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olen aiempienkin David Lagercrantzin kirjoittamien Millennium-sarjan jatko-osien (Se mikä ei tapa 2015; Tyttö joka etsi varjoaan 2017) kanssa pähkäillyt, että kannattaneekohan tätä nyt lukea. Kyseessä tuntuu välillä olevan vain karkeasti sanottuna ahneen kirjailijan suorittama haudanryöstö, mutta jotenkin uteliaisuuteni Mikaelia ja Lisbethiä kohtaan ovat aina voittaneet. Nyt käsillä olevan osan luvataan olevan viimeinen, siis jatkotrilogia alkuperäiseen trilogiaan. Ja eiköhän näistä henkilöistä ole lopultakin kaikki mielenkiintoinen sanottu.
Aineksia tässäkin kirjassa on vaikka muille jakaa; prologin jälkeiset tapahtumat alkavat Moskovassa, jossa Lisbethin vihattu kaksoissisko Camilla, jota nykyään kutsutaan Kiraksi, elää Venäjän mafian hellässä huomassa. Menneisyyden traumat ovat niin kovat, että kumpikin tahtoisi päästää toisen päiviltä. Lisbeth joutuu tilanteeseen, jossa hänen on paettava mafiaa, ja sen hän tekeekin vanhaan tapaansa sujuvasti pitkin Eurooppaa.
Samaan aikaan Tukholmassa löytyy kuolleena asunnoton, jonka ihmeen hienon untuvatakin taskussa on Mikaelin nimi ja puhelinnumero. Koska miehestä ei ole muita tietoja saatavilla, ruumiinavauksen suorittanut lääkäri kiinnostuu tapauksesta ja soittaa Mikaelille. Tästä keriytyykin auki sitten melkomoinen tapahtumien vyöry, jossa tarvitaan tietoja muun muassa kymmenisen vuotta sitten Mount Everestillä sattuneesta kiipeilyturmasta. – Tässä kohtaa on ihan pakko mainita erikoisuudesta romaanin ajoituksessa: kirjan keskivaiheilla mainitaan eräs sivuhenkilö, joka kuulemma ”aloitti työnsä puolustusministerinä kolme vuotta sitten, lokakuussa 2017.” Näin ollen kirjan tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen, mutta mitäpä siitä. – Tapahtumavyyhdin aukaisemisessa tarvitaan tietenkin myös Lisbethin erityislahjoja, joihin tällä kertaa kuuluu myös tieteellisen DNA-tutkimuksen hallitseminen, ja vähitellen auki olleet kysymykset saavat ratkaisunsa, niin myös Lisbethin ja Camillan suhde.
Kyllähän tämä kirja jännittävä oli, sitä ei voi kieltää. Jotenkin vain tuntuu siltä, että alkuperäinen Lisbeth lävistyksineen ja Mikael kuolemaa korisevan Millennium-lehden toimittajana ovat aika kaukana kolmannen jatko-osan henkilöistä. Lisäksi en todellakaan yleensä pidä sellaisista jännityskirjoista, joissa yhtä henkilöä vastassa on CIA tai Italian tai Venäjän mafia tai koko maailma. Lagercrantz onnistuu tässäkin suhteessa melko hyvin, sillä Lisbethin ja Camillan suhde on kuitenkin vain yksi kirjan monista juonteista, olkoonkin että siihen lopulta palataan dramaattisella tavalla.
Kyllä tämä viimeinen osa oli, se tuntuu nyt varmalta ja ihan sopivalta.
