Hän halusi vain pois. Hän halusi juosta pitkään ja pitkälle, ei tiennyt miksi, mutta Skellefteå tuntui ahtaalta rotankololta jonne kaikki änkesivät.
Pois lähteminen, uusiin ympyröihin muuttaminen, pakosta tai omasta kiihkeästä halusta – ne ovat olleet Susanna Alakosken viimeisimpien kirjojen keskeisiä teemoja. Neliosaiseksi kaavaillun sarjan ensimmäinen romaani Pumpulienkeli (2021) kertoi Hildasta, joka joutui olosuhteiden pakosta jättämään turvalliset kotiolonsa maalla ja ryhtymään tekstiilityöläiseksi Vaasaan.
Seuraava osa Lontoon tyttö (2022) kuvasi hänen tytärtään Gretaa, joka halusi kovasti ulos ahtaasta Suomesta, mutta jonka Euroopan valloitus ei onnistunut aivan suunnitelmien mukaan; hän teki koukkauksen Lontoossa, mutta olosuhteet sijoittivat hänet lopulta ruotsalaiseen pikkukaupunkiin ja mihinkäs muualle kuin tekstiilitehtaaseen. Nyt ilmestyneen uuden kirjan keskeisenä henkilönä on Gretan tytär Kathrine, joka hänkin halajaa ulos pikkukaupungin kuvioista, ja kirja kertoo hänen nuoruutensa polveilevan tarinan.
Kathrine elää pienessä pohjoisruotsalaisessa Skellefteån kaupungissa. Äiti Greta on siis tekstiilitehtaan työntekijä oman äitinsä malliin; isä Henri on kuollut, ja siskot Ingrid ja Heidi tuntuvat vielä kovin pieniltä ja lapsellisilta. Kathrine käy koulua enemmän tai vähemmän innokkaasti, tapailee parasta ystäväänsä Vivekaa, kasvaa ja kehittyy. On bileitä, on alkoholi- ja seksikokeiluja villin 1970-luvun malliin. Ja voi, miten 1970-luku elää ja hengittää Alakosken tekstissä! Bileissä soivat Demis Roussos, Suzi Quatro, Sweet ja Baccara. V-farkut hämmentävät vaatetehdasta: lyövätkö ne itsensä läpi vai eivät? (Voin sanoa, että löivät.) Tehtaalla politikoidaan, etsitään vaihtoehtoisia tuotantomalleja ja perustetaan kuivakoita opintopiirejä, joissa Greta-äiti haukottelee salaa ja kaipaa lukemaan uudenuutukaista Naistenhuone-romaania.
Kuten sanottu, pieni kaupunki pienine piireineen tukahduttaa Kathrinea, ja niin hän riuhtaisee itsensä irti ensin etelään Göteborgiin ja sitten liftariksi pitkin itäisen Euroopan valtateitä ja aivan uudenlaisia kokemuksia ja ihmisiä. Jos 70-luvun Ruotsi oli kuvattu taitavasti, samaa on myös sanottava siitä Euroopasta, joka avautuu Kathrinelle rekan kyydistä; Alakosken kerronta on väkevän aistillista ja henkilöt, ohimenevätkin, eläviä ja hengittäviä.
Joka tapauksessa Kathrinekin tekee paluun Ruotsiin, olkoonkin, että se on hyvin erilainen kuin Gretalla. Hän joutuu kokemaan suruja, pettymyksiä ja menetyksiä, mutta samalla hän kasvaa vahvaksi ja vereväksi naiseksi. Minulle Kathrinen henkilö oli kerrassaan unohtumaton, eikä vain siksi, että olen elänyt nuoruuteni samoihin aikoihin, tosin suomalaisessa pikkukaupungissa. Kathrinen tarinassa yhtyvät hienolla tavalla esiäitien elämät, mutta silti hän on niin paljon enemmän kuin heidän summansa.