Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Työstäkieltäytyjän käsikirja on hauskasti kirjoitettu anarkokommunistinen manifesti, jonka ydinargumentti on, että ainoa tapa pelastaa planeetta on irrottautua keinolla millä hyvänsä kapitalistisesta järjestelmästä ja siirtyä kommunismiin.
Kirjoittajien mukaan tämän siirtymän voi toteuttaa kieltäytymästä tekemästä töitä kapitalistisessa järjestelmässä, joko laiskottelemalla työpaikalla tai siirtyen kokonaan pimeisiin töihin, kuten kannabiskeksien leipomiseen ja prostituutioon tai liitymällä johonkin kansalaisjärjestöön vapaehtoistyöntekijäksi nostaen silti työmarkkinatukea.
Kirjan idea on, että mitä vähemmän ihmisiä on töissä, sitä tehottomammaksi kapitalistinen järjestelmä menee, jolloin yritysten on pakko automatisoida toimintaansa tai mennä konkurssiin, pakottaen valtion uudelleenmuotoilemaan koko talousjärjestelmän. Samalla työstäkieltäytyjäaktivistit painostavat maidensa hallituksia adoptoimaan perustulon ja muita sosialistisia ohjelmia, jotta siirtyminen kommunismiin onnistuu.
Kirjan ajama ideologia perustuu Karl Marxin teorian uudistettuun anarkistiseen tulkintaan, jonka mukaan kaupallisten tuotteiden arvo mitataan valmistamiseen kuluvassa ajassa, eikä kysynnällä ja tarjonnalla. Tällä taloustieteellisellä tulkinnalla työnantaja “varastaa” työntekijän aikaa, jota tämä voisi käyttää itsensä toteuttamiseen. Kirjoittajat laajentavat tätä konseptia nykyisiin internetjätteihin, joiden tuote ei synny tehtaissa, vaan yhteiskunnan kollektiivisesti tuottaman datan analyysissä, merkitsen sitä, että nyt koko yhteiskunta koostuu työläisistä, jotka tekevät megakorporaatioille ilmaista työtä.
Kirjoittajien mukaan työstäkieltäytyminen onkin modernien pirstaleisten työmarkkinoiden aikakautena uusi lakon muoto. Suuret ammattiliitot ovatkin vihollisia, jotka estävät radikaaleimmat vaatimukset lyhyemmistä työajoista ja varallisuuden tasaisemmasta jaosta. Kuten yksi kirjoittajista asian ilmaisee: “Tämän hetkiset vapaudet työn pakkovallasta ovat vain välitilinpäätös vuosisatojen lakkoilusta ja kapinoinnista.”
Kirjan idea on, että tarpeeksi suuri perustulo (yli 1000 euroa kuussa), jonka suuryritykset maksaisivat, varmistaisi sen, ettei kenenkään olisi pakko tehdä töitä, jolloin kulutus laskisi ja yhteiskunta voisi elää ekologisesti tasapainoisemmin kuin nyt, mutta henkisesti rikkaampana. Suurin osa töistä jouduttaisiinkin täysautomatisoimaan.
Kirjan artikkelit käsittelevätkin edellä mainittua marxilaisen teorian tulkintaa, ammattiliittojen ja sosiaalipalveluiden ongelmia, epätasa-arvon kasvua, huononevia työehtoja ja vasemmistoa riivaavaa “työn kulttia”, mutta myöskin konkreettisia ohjeita, miten välttää töitä. Voin kyllä todeta, että kesätyöpaikkani yksi työkaveri on mestari työn välttämisessä, eikä hän ole koko kirjaa lukenut. Annan pisteet siitä, että tämä kirja antaa samat ohjeet kuin työkaverini, mikä osoittaa, että kirja on kirjoitettu konkreettisten kokemusten pohjalta!
Sinänsä olen yllättynyt, että suhteellisen iso kustantamo julkaisee kirjan, jossa kehotetaan varastamaan työpaikan omaisuutta, jotta saisi “varastetun ajan” takaisin suuremmalla materiaalisella korvauksella.
Kirja noudattaakin ääri-ideologioiden kerrontataktiikkaa, jossa ensin argumentoidaan, miten vieras tavallisesta ihmisyydestä vallitseva järjestelmä on, jolloin mikä tahansa teko tätä järjestelmää ja sen edustajia vastaan on oikeutettua. Toki tässä kirjassa ei argumentoida vallankumouksellisen väkivallan puolesta, mutta yksityisomaisuuden varastaminen ideologian nimissä on askel sellaiseen suuntaan. Ainakin olen törmännyt oikeistoliberaaleihn, jotka pitävät lakkoilua kirjaimellisena terrorismina, jota valtion olisi syytä kitkeä ankaralla kädellä. Ainakaan terrorismitutkimus ei tällaista tunnusta, mutta näin asiat koetaan. Joissain piireissä tämä kirja on mitä äärimmäisintä radikalismia, mitä voi olla.
Kirjan suurin ongelma on sen artikkelien epätasainen laatu. Tässä kirjassa on paljon toistoa ja mitä kummallisinta, lyhyitä novelleja, jotka kuvaavat miltä tuntuu elää palkkatyössä tai Työvoimatoimiston kyttäämänä. Toki novellit ovat viihdyttävää luettavaa, mutta jotkut ovat niin taiteellisen kokeellisia, että vähän ihmettelin, mikä niiden pointti on. Jos haluan lukea äärivasemmistolaista radikalisointiopasta, niin odotan sentään johdonmukaista ohjeistusta, enkä väliin tungettuja fiktiivisiä kertomuksia. Tämä on erityiseen outoa, kun tässä kirjassa on ihan oikeidenkin ihmisten haastatteluja, jotka kuvaavat samoja asioita.
Toinen ongelma on kirjan teoriapainotteisuus. Vaikka tässä teoria on esitetty viihdyttävässä ja ymmärrettävässä muodossa, konkreettiset politiikan ehdotukset tai taktiikat puuttuvat lähes kokonaan. En siis tarkoita ohjeistuksia laiskottelemisesta työpaikalla tai “ideologisena työttömänä” olemisesta, vaan tarkkoja ohjeita tai edes tiekarttaa siitä, miten murtaa perinteisten ammattiliittojen hegemonia ja saavuttaa kommunismi.
Tässä vain oletetaan, että kunhan tarpeeksi moni lukee tämän kirjan, niin massalikke on valmis ja sitten menoksi! Lukiessa tulikin mieleen, että vain harva kirjoittaja on oikeasti elänyt työväen elämää.
Erityisen kummallista on, että tässä kirjassa ei analysoida vasemmiston kritiikkiä perustulosta, kuten sitä argumenttia, että oikeisto voi käyttää perustuloa murtaakseen ammattiliitot, luoden näin vielä ”joustavammat” työmarkkinat, joissa kaikki ihmiset ovat vain valtion kustantamia nomadeja, jotka siirtyvät pakolaisten ja maahanmuuttajien kanssa maasta toiseen halpana työvoimana.
Sitten tietenkin on moraalinen aspekti. Millä oikeudella työstäkieltäytyjä ajattelee, että hän voi yrittää pakottaa muut ihmiset mukautumaan hänen käsitykseensä yhteiskunnasta? Kaikki ihmiset eivät halua kaataa kapitalismia, erityisesti kun niin moni on riippuvainen siitä. Kirjailijat vastaavat tähän epäsuorasti tässä kirjassa sillä, että koska kapitalismi pakotettiin käyttöön väkivalloin, niin yhtä hyvin he voivat pakottaa omalla kollektiivisella massaliikkeellä muutkin kommunismiin.
Postmodernimmaksi toki tämä pakottaminen menee, koska se toteutetaan kirjaimellisesti kieltäytymällä tekemästä töitä. Se on siis passiivista vastarintaa, jolla pyritään saavuttamaan koko vallitsevan järjestelmän romahdus. Varmaan moni osaa itse miettiä, minkälaisia implikaatioita tällainen pakotettu siirtymä mahdollisesti voisi aiheuttaa, erityisesti kun eivät ainakaan kapitalistit suostu luopumaan vallastaan vapehtoisesti. Historiassa on huomattu, miten ”kivuttomasti” vallankumoukset menevät.
Työstäkieltäytyjän käsikirja on epätasainen teos, jonka suurin arvo on sen eksoottisessa lupauksesta todella radikaalista vasemmistolaisesta aktivismista. Radikaaleinta on laaja käsite työväestöstä, johon eivät kuulu vain tehdastöissä olevat valkoiset suomalaiset, vaan huumeriippuvaiset, seksityöläiset, seksuaalivähemmistöt ja maahanmuuttajat. Tässä kirjassa onkin valtavirrasta poikkeavia ideoita, jotka osoittavat, että uusia ideoita esittävät nykyään vasemmistoanarkistit, eivätkä perinteiset demarit ja kommunistit.