Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Iijoki-sarjan 11. osa. 671 s. Vuodet 1941-1944. Kalle 22-24 vuotta.
- Elämä pohjalukemissa: tappelu, putka, kuppa – myös kihlat ja häät. Nälkämäen vankileiri
Kalle sairastaa: Oulussa parannellaan sotaruhjeita, nyrkin mentävää monttua selässä ja ojentumatonta nilkkaa sekä kurkkumätää. Hennalassa tai oikeammin Lahden tyttölyseolla, veneeristen tautien osastolla kuppaa; moisen taudin Kalle kerkisi riesakseen hommata jossain välissä viinapäissään. Kallella on siis hienommin ilmaistuna: syfilis ja difteria – kurkkumätä selän haavoissa, syfilis sentään siellä missä sen kuuluukin olla.
– Tervetuloa, veneeriset, pistoolinputsaamolle! oli möreä-ääninen kohtalotoveri Vainikka toivottanut tervetulleeksi.
Tässä osassa Kalle on paljaimmillaan, housut kintuissa voisi sanoa. Sen verran intiimiä on sukupuolitaudin hoito ja siihen liittyvät mietteet.
Viina ja naiset ne tunnollistakin miestä kuljettavat, myös Kallea.
Se hyvä Oulun sotahaavojen sairastaessa ja niiden parantumisessa on että Kalle pääsee useammallekin toipumislomalle ja me lukijat pääsemme pitkiksi ajoiksi taas Taivalkosken Jokijärvelle Kallioniemeen Päätalojen kattilakunnan sisäpiiriin. Kalle asettuu viikoiksi kotoisiin tunnelmiin: seuraamaan isä-Herkon puhalluksia ja sanailua äiti-Riitun kanssa; pääsee velipojan, littanokka Manne-rönsän, kanssa siianpyyntiin; piipahtaa sisko-Martta-pyrrykän luona puhelinkeskuksessa; hiihtää Annin luo naisiin Ahoniemeen Itäpään-Keisarille; Kummun Kallen luona murehtii sakemannien sekaisin panemaa elämää Kummussa, missä Ukkeli Hupiansa rapsuttelee ja mistä Milka-emäntä häipyy saksalaisten matkaan; Jalmari-sedän poikain, Olavin ja Kalevin, voimain uupumista seurailee; käväisee Pääsiäisjuhlilla kirkolla; teroittelee kyläläisten sahoja ja veistelee kirvesvartta.
Vaikka lukija taas saa istumapaikan sanaherkkupöydän ääressä, ei Kallen elämä ole ruusuilla tanssimista, pikemminkin piikeillä.
Pian Kalle passitetaan B2-miehenä kauas Hennalaan, minne Kalle joutuu lähtemään yksisilmäiseksi kiväärinperällä hakattuna: Lähtötunnelmissa Oulussa tuli ostettua Saksan soltulta pullo konjakkia ja sitä myöten istuttua Hansassa ja Kansassa. Herrahumalan nauttinut Kalle joutuu katupartion pieksämäksi. Putkayön jälkeen ei mieli mettä keitä; silmälaseistakin vain sanganrisat jäljellä, myös hattu ja hanskat ties missä. Hirmuinen on Kallen hätä ja häpeä kylmällä lattialla oksennuksen seassa herätessään.
Vaan mikä helpotus kun hattu ja hanskat löytyvät Kansa-kuppilan keittiöstä:
”Kun näen nyt harmaan karvalakkini ja lakin sisälle painetut ruskeat roimavarsikintaani, vettyvät silmäni. Vaikka saisin mannerheiminristin ja minusta tehtäisiin eversti, en ilahtuisi yhtä paljon kuin varusteitteni löytymisestä.”
Siitä sitten kommentantin puhuttelusta ja komissijoonin syynistä selvitään ja aloitetaan onneksi mahdollisimman kaukana kotoa kupan hoitotoimenpiteet: vismuuttiruisketta takaposkeen ja salvarsaanipiikkiä käsimutkaan.
Eiköhän Kalle ala vähitellen ottaa opikseen naisista ja väkevästä viinasta! Vaan niin kuin ennestään tiedämme, niin mitä vielä!
Parannuttuaan hänet määrätään Siiranmäelle vankileirin talousaliupseeriksi, jota epäkiitollista koiranvirkaa hän hoitaa keväästä 1942 sodan loppuvaiheisiin saakka. Mutta, se onkin toinen juttu. Sen ajan Päätalo jättää tästä Iijoki-sarjasta pois, sillä ko. ajanjakso on jo kirjoitettuna aiemmin romaaniin Nälkämäki. Kalle kehottaa lukemaan Siiranmäen ajan sieltä, sillä se on yksyhteen näiden kuuden sota-ajan kirjan kanssa, vaikka päähenkilö kulkeekin nimellä alikersantti Matti Lieko: sama luonteenlaatu, samat vartalomuodot, puhe- ja silmäviat yhteiset.
Tuulessa ja tuiskussa on osuva nimi näille Kallen liki viisivuotisen sodan viime metreille, jolloin Kalle ennättää vielä kirjan lopussa häthätää mennä kihloihin Laina Purosen kanssa ja naimisiinkin 28.5.1944. Silti siviiliin on vielä huitkotva.
- päänaatikka
- varsilanko
- niksmanni
- silimäänkää
- rätinkipää
- lestaa myöten