Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Luin Anna-Maija Latikan tekstiä ensimmäisen kerran, kun hän voitti vuonna 2011 kirjallisuuslehti Parnasson järjestämän esseekilpailun. Siksi odotukseni olivat varsin korkealla, kun tartuin hänen syksyllä julkaistuun esikoisteokseensa Tuulensuoja ja muita novelleja. Valitettavasti petyin hieman.
Latikka kirjoittaa henkilönsä niihin hetkiin elämässä, jolloin jokin muuttuu ja kaiken näkee kerrankin selvästi. Tuo näky ei aina ole kaunis ja monet kysymykset jäävät avoimiksi, mutta elämää on jatkettava. Miehelle selviää, ettei hän ole lapsensa isä. Nainen on alkanut yksityisetsiväksi, koska sai aikoinaan miehensä kiinni pettämisestä. Opettaja käpertyy suruunsa menetettyään lapsensa, ja vanhus pakenee vanhainkodista omiin illuusioihinsa. Surumielisiä tarinoita, jotka tapahtuvat lumessa, pimeissä öissä ja syksyltä mätänevien lehtien seassa.
Teos sisältää toki mainioitakin tekstejä, kuten koko teoksen aloittava Ensimmäinen askel, mutta yleisesti tarinat eivät tarjoa mitään kovin uutta ja yllättävää. Lukija jää kaipaamaan tekstiltä hieman enemmän sielukkuutta ja syvyyttä. Latikan kieli on selkeää ja huoliteltua ja juuri sellaista, jota tällä hetkellä näkee paljon. Lauseet ovat pääasiassa päälauseita, eikä sidoskeinoja juuri käytetä. Kaikki on huolellisesti muotoiltua mutta hieman persoonatonta. Myös vertaiskuvat ovat tavanomaisia tai latteita eikä lukija pääse kokemaan tulkinnan iloa.
Olen ehkä liian ankara, ja siksi suosittelen novellikokoelmaa kuitenkin mielenkiintoiseksi välipalaksi novellistiikan ystäville. Aihepiirit vaihtelevat, joten moni voi varmasti löytää kirjasta itseään puhuttelevan ja omaa elämänpiiriään sivuavan tekstin ja jättää tyylianalyysin meille kielipoliiseille.
