Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Nuoret klopit ovat sotimassa entisen kalkkikaivoksen lähistöllä airsoft-aseilla. Toinen pojista onnistuu pudottamaan pistoolinsa monttuun ja sitä naaratessaan pojat nostavat montusta ylös irtonaisen käsivarren.
Tavara on varsin tuoretta ja kun poliisit tulevat paikalle ja tutkivat lisää, lähistöltä löytyy toinenkin käsivarsi ja lopulta kädetön torso. Uimareissulle päätyneen vainajan henkilöllisyys jää epäselväksi, mutta pikkuhiljaa vihjeitä alkaa löytyä – ja toinenkin mies lähipiiristä päätyy vainaaksi.
Komisario Antti Hautalehdon tuttu työporukka saa raapia päitään porukalla, ennen kuin yhteys kuolemantapausten välille selviää ja käy ilmi, kuka pistää väkeä kylmäksi ja miksi. Siinä sivussa lukija saa nauttia totuttuun tapaan tehokkaasta poliisityöstä ja nasevasta sanailusta, joka ei välttele makaaberiakin rekisteriä.
Christian Rönnbackan dekkarisarja jatkaa erinomaista menoaan. Nämä ovat tasaisen oivallista viihdettä, uusi kirja sarjaan on aina pakollista luettavaa, eikä tähän mennessä yksikään ole vielä pettänyt. Antti Hautalehdon seuraavia seikkailuja odotellessa en voi kuin suositella: mars matkaan ja Operaatio Troijalainen luettavaksi, jos sarja on vielä vieras.
– Mikko
Toinen näkemys:
Käsi – ihmisen käsi – löytyy! Löytäjinä ovat nuoret pojat ja tilanne on suorastaan hyytävä, sellainen, että onneksi en ollut tuon luvun jälkeen siirtymässä ruokapöytään.
Christian Rönnbacka tervehtii lukijaa heti kynnyksellä ottaen hänet tiukkaan otteeseen, eikä päästä irti, ennen kuin Tuonen korppi on loppu. Sittenkin jää sellainen olo, että olisi halunut jatkaa, siinä otteessa.
Komisario Antti Hautalehto on niin lutuinen poliisi, että painii samassa sarjassa Seppo Jokisen komisario Sakari Koskisen kanssa. Lukija ihastuu heti niin järkyttävässä määrin, että ikävän pukkaa päälle, kun kirja on luettu.
Tällä kertaa on siis ruumis, josta ensi alkuun on vain se käsi. Kädelle on löydettävä alkuperä, mistä se on lähtöisin, ja siitä se tarina alkaa ja saa monenmoiset mutkat ja muut murhat, ennen kuin kaikki selviää. Paikkana on Talman kalkkilouhos. Tuonen korpin lukemisen jälkeen ei tee mieli tehdä opintomatkaa sinne.
Christian Rönnbacka on ihan mahtava ihmisten kuvaaja, erilaisten persoonien esillepano on niin herkkää, että väkisinkin tutustuu todella hyvin kirjan henkilöihin. Ihan tarkalleen mummosta pieniin poikiin. Lisäksi poliisit, heidän keskinäinen huumorinsa on niin antoisaa. Kun tarina kuljettaa jännityksen syövereissä, tuo tilannekomiikka pelastaa. Kesken kauheimman tilanteen tirskahtaa hysteerinen hihitys. Eikä mitään kliseisiä vitsejä vaan ihan ehtaa tuoretta juttua.
Tuonen korppi on rakennettu niin kutkuttavasti, että millään ei voi arvata, kuka on kaiken takana ja miksi. Joku vaan tappaa. Ihan kuin olisi jotenkin vaan päässyt vauhtiin. Esimies on yleensä joka paikassa se hiillostaja, joka haluaa heti murhaajan tapetille, ihan niin kuin kukaan muu ei. Komisario Hautalehto tekee parhaansa, erittäin loistavien työkavereidensa kanssa, työajoista piittaamatta ja kyllä – lopussa kiitos seisoo.
En kerro enempää, mutta sen sanon, että säästelin Tuonen korppia kuin vuosikertaviiniä. Kun sain sivullisen, meni koko kirja ja se oli avaamisen arvoista. Siitä jäi pitkä ja viipyilevä jälkimaku. Suositeltava vuosikerta nautittavaksi ja omaan kirjahyllyyn!
– Kini
